Translate

SINIVALKOINEN KANSAMME EI ANTAUDU MILLOINKAAN!

SINIVALKOINEN KANSAMME EI ANTAUDU MILLOINKAAN!
VAPAITA TAI KUOLLEITA - MUTTEI KOSKAAN ORJIA!

Totuuslinjalla, vääristelemätöntä asiatietoa minusta - Älä sano väärää todistusta lähimmäisestäsi!

Oma kuva
Oulu 52, Finland
Olen oululainen 53-vuotias karaistunut, ei-akateeminen, aito kansallismielinen kristillissosialisti, toimien julkisuudessa v. 1991 alkaen. Koulutukseltani olen sähköasentaja; työskentelin viimeksi mm. Sinivalkoinen Rintama r.p:n (SVR) Oulun toiminnanvetäjänä ja olin SVR:n ehdokkaana EU-vaaleissa. Koen sydämeni asiaksi puolustaa ja suojella unohdettua kansaa, hädänalaista ihmistä ja kaunista, monimuotoista luontoamme sekä sorrettuja eläimiämme. Olen ISLAM-, EU- ja NATO-kriittinen vastustaen USA:n imperialistisia otteita koko maailmassa. Koen vakavana ongelmana myös väärin toteutetun epäoikeudenmukaisen globalisaation pakolaisongelmineen. En tietystikään vastusta maahanmuuttajia ihmisinä, vaan valtapuolueiden harjoittamaa räikeää oikeuksiaan puolustavan kansan itsensä pettämiseen ja syrjimiseen johtanutta epäonnistunutta maahanmuuttopolitiikkaa, josta kärsivät eniten oman kansamme köyhät, unohdetut, syrjäytetyt ja muut hädänalaiset kansanosat. Ja näin yhteiskuntamme sisäinen pahoinvointi, levottomuus ja jopa barrikadihenki lisääntyvät. Jos koet samoin, ole rohkea ja ota arkailematta yhteyttä vaikka puhelimitse: 046-6124920 / K. M. Aalto (24/7) Eläköön Isänmaa!

HUOM! K.M.A. - ARKISTOBLOGI (2007 - 2014)

Pääset ARKISTOBLOGIINI (2007-2014) napsauttamalla tästä. Arkistostani löytyvät kaikki blogikirjoitukseni, mutta huom! yli kaksi vuotta vanhemmat omat blogikirjoitukseni löytyvät pelkästään tuolta arkistoblogistani näiden sivujen ylimääräisen kuormituksen välttämiseksi.

KANSALAINEN! AUKAISE VIHDOINKIN SILMÄSI - SE TULEE OLEMAAN ELÄMÄSI TÄRKEIN TEKO!


* TAISTELUMME JATKUU! KARAVAANI KULKEE JA KOIRAT HAUKKUVAT PERÄSSÄ! * EI TURHIA SANOJA VAAN ROHKEITA TEKOJA! * OLEN LUVANNUT OLLA VALEHTELEMATTA KANSALLENI KOSKAAN JA USKALLAN SANOA ÄÄNEEN NE ASIAT, JOISTA MUUT USKALTAVAT VASTA HAAVEILLA - K.M. AALTO - TODELLINEN AIDOSTI KANSALLISMIELINEN ISÄNMAANSUOJELIJA SINIVALKOISESSA ISÄNMAASSAMME * OMA KANSA RAKKAIN! * MAASSA MAAN TAVALLA TAI MAASTA ULOS! * TURVAPAIKKASHOPPAILIJOILLE JA ELINTASORIKOLLISILLE KALOSSINKUVA PERSAUKSILLE! * TYÖTÄ, RUOKAA, VAATTEITA, ASUNTOJA, TERVEYDENHUOLTOA JA MUUTA PERUSTURVAA OMALLE KANSALLE! * MUUTOKSEN TUULET PUHALTAVAT JA VAIN IDIOOTTI TUHLAA ÄÄNENSÄ MENNEISYYDELLE! * AIKAMME ON TULLUT, LEVITÄ SANAA! * KRISTITTY POHJOISMAINEN KULTTUURIMME EI SAA PÄÄTTYÄ ISLAMISTIEN VERILÖYLYYN! LÄNSIMAISTA OIKEUSJÄRJESTELMÄÄMME EI MURSKATA SHARIA-LAILLA! * KUNTAVAALEISSA 2012 ELINTASOPAKOLAISTEN JA MUIDEN SOSIAALISAALISTAJIEN SEKÄ ISÄNMAANPETTUREIDEN ON AIKA KOHDATA KANSAN PUHUTTELU JA TÄTEN VASTATA KANSAN YHTENÄISEEN TAHTOON ISÄNMAANSUOJELIJOIDEN UHRATESSA ÄÄNENSÄ ISÄNMAANRAKKAUDEN UHRIALTTARILLE! * TÄMÄ KANSA EI TULE KOSKAAN POLVISTUMAAN ELINTASOPAKOLAISTEN EDESSÄ! YHTENÄISTÄ KANSAAMME EI VOI ORJUUTTAA! * VETERAANIEMME JA KAATUNEIDEN KANSALLISSANKAREIDEMME VERI HUUTAA HAUTAKUMPUJEN ALTA KEHOTTAEN MEITÄ VIIMEISEEN PONNISTUKSEEN! YKSIKÄÄN UHRI, JOKA ANNETAAN RAKKAAN SINIVALKOISEN ISÄNMAAMME PUOLESTA EI VARMASTI VOI OLLA TURHA * VOIMME JO KUULLA, KUINKA EU NATISEE LIITOKSISSAAN, MUTTA TAHDOMME VARMASTI MYÖS OLLA NÄKEMÄSSÄ PÄIVÄN, JOLLOIN KAHLEET KALAHTAVAT ALAS! HANKKIKAAMME ISÄNMAANPETTUREIDEN MYYMÄ ITSENÄISYYTEMME TAKAISIN! YHTEISRINTAMASSA OLEMME VOIMAKKAITA! * JOKAINEN IHMINEN JA ELÄMÄ ON NIIN ARVOKAS, ETTÄ SE ON PELASTETTAVA ISLAMIN KIROUKSELTA! EMME MYÖSKÄÄN SAA ALISTUA SALAKAVALIIN KOMPROMISSEIHIN ISLAMIN KANSSA! * AIKAA KANSAMME PELASTAMISEKSI ON VÄHÄN, KOMPROMISSEILLE SITÄ EI OLE OLLENKAAN! * KANSAAMME EI SORRETA! * IHMISIÄMME EI TAPETA NÄLKÄÄN JA PAKKASEEN! * KULTTUURIAMME EI MURSKATA! * VANHUKSIAMME EI RYÖSTETÄ! LAPSIAMME EI RAISKATA! * LUONTOAMME EI TUHOTA! ELÄIMIÄMME EI RÄÄKÄTÄ! * HALUAMME LAHJOITTAA TULEVILLE SUKUPOLVILLE TURVALLISEN YHTEISKUNNAN JA TERVEEN ISÄNMAAN! * NYT SINIVALKOINEN KANSA, NOUSE YLÖS JA ANNA ISÄNMAANRAKKAUDEN MYRSKYN PUHJETA! - K.M. AALTO -

EUROOPAN PARLAMENTIN VAALIT 25.05.2014 !

EUROOPAN PARLAMENTIN VAALIT 25.05.2014 !
Euroopan parlamentti on maailman suurin demokraattisesti valittava parlamentti. Se on ainoa EU-toimielin, johon viiden vuoden välein valitaan edustajat suorilla vaaleilla. Vaalit järjestetään kaikissa jäsenmaissa kansallisen vaalilainsäädännön mukaisesti. Lisäksi noudatetaan EU:n vaalisäädöksiä. Tämän vuoden Euroopan parlamentin vaaleissa valitaan 751 jäsentä Euroopan parlamenttiin. Suomesta valitaan yhteensä 13 Euroopan parlamentin jäsentä eli meppiä (Member of the Parliament). Mepit työskentelevät eurooppalaisissa puolueryhmissä, joita on nykyisessä parlamentissa seitsemän. Ryhmät on muodostettu yli sadasta kansallisesta poliittisesta puolueesta. Uusi parlamentti aloittaa työskentelynsä heinäkuussa 2014. Seuraavat Euroopan parlamentin vaalit toimitetaan kaikissa 28 EU-jäsenmaassa 22.- 25. toukokuuta 2014. Suomessa vaalipäivä on sunnuntai 25.5.2014. Suomessa toimitettavissa eurovaaleissa äänioikeutettuja ovat viimeistään vaalipäivänä 18 vuotta täyttävät Suomen kansalaiset sekä viimeistään 80 päivää ennen vaaleja Suomen äänioikeusrekisteriin ilmoittautunut toisen EU-maan kansalainen. Ennakkoäänestys kotimaassa järjestetään keskiviikosta tiistaihin 14.- 20. 5 ja ulkomailla keskiviikosta lauantaihin 14.- 17.5. Ulkomaan yleisinä ennakkoäänestyspaikkoina ovat Suomen edustustot ja niiden toimipaikat. Niissä voi äänestää kuka tahansa äänioikeutettu riippumatta siitä, missä maassa tai missä kunnassa hän asuu. Edustustoissa voivat siten äänestää esimerkiksi lomamatkoilla tai työkomennuksella ulkomailla olevat äänioikeutetut. Rekisteröitymistä tai ennakkoon ilmoittamista ei tarvita. Suomessa koko maa on yhtä vaalipiiriä, kuten aikaisempinakin vuosina. Ehdokkaat ovat siis ehdolla kaikkialla Suomessa. Eri puolueet ja vaaliliitot voivat asettaa korkeintaan 20 ehdokasta. Ehdokasasettelu vahvistetaan 24.4.2014.

LYHYT JA YTIMEKÄS EU-VAALIOHJELMANI 2014!

RAKKAUDESTA ISÄNMAATANI JA SINIVALKOISTA KANSAAMME KOHTAAN!

1. SUOMI IRTI EU:STA!

2. LOPPU ISLAMIN MAIHINNOUSULLE!

3. SOSIAALINEN OIKEUDENMUKAISUUS KAIKILLE EUROOPAN KANSOILLE!

4. MASSAMAAHANMUUTTO, ELINTASORIKOLLISUUS JA SOSIAALISAALISTUS KURIIN KOKO EUROOPASSA!

5. KANSAINVÄLINEN RIISTOKAPITALISMI KURIIN! - YLIKANSALLISET SUURKAPITALISTIT EIVÄT SAA RYÖSTÄÄ KANSALLISVARANTOAMME!

6. LOPPU NS. POSITIIVISELLE SYRJINNÄLLE, ELI MAAHANMUUTTAJILLE EI TULE TARJOTA MITÄÄN ERILLISIÄ JA YLIMÄÄRÄISIÄ ETUISUUKSIA OMAN MAAN KANSALAISIIN NÄHDEN !

EMME VOI ENÄÄ VAIETA - UUSIMMAT BLOGIKIRJOITUKSET !

Totuus, rakkaus ja oikeudenmukaisuus ohjaavat kirjoituksiani kohti uutta huomista ja meille kaikille parempaa tulevaisuutta marssiessamme kohti sinivalkoista vapautta ja sinivalkoisen kansanliikkeemme voittoa lippumme alla! Poliittinen ideologiani edustaa aitoa ja rehellistä kansallismielistä kristillissosialismia.

Tässä pääblogissani pidän esillä, relevantit prioriteettinäkokohdat huomioiden, lähinnä kolme vuotta tuoreempia blogikirjoituksiani.

Arkistoblogiini (2007 - 2014) pääset tästä.

Eläköön Isänmaa!

tiistai 26. tammikuuta 2010

KUNNIAMURHAT SUOMESSA - VIHDOINKIN?

Vuosi vaihtui kunniamurhien konkretisoitumisen merkeissä sinivalkoisessa valtakunnassamme. Espoossa kauppakeskus Sellossa tapahtunut perinteisen muslimikäytännön mukainen kunniajoukkomurha hiljensi vuoden vaihtumisen juhlimiseen valmistautuneen Suomen totaalisesti. Nyt se, mitä saimme jo ensi aavistuksissamme tuntea ja kokea Ruotsista uutisoituna tammikuussa vuonna 2002 tapahtuneen verityön kautta (mainittu mm. allaolevassa videossa) on sitten vihdoinkin konkreettisesti totta sinivalkoisessa Suomessammekin!

En kirjoita vihdoinkin-adverbia tietystikään sen vuoksi, että olisin sairas verenhimoinen psykopaatti, vaan nimenomaan sen vuoksi, että vielä niiden viimeistenkin omaa kansaamme ja suomalaiskansallista kulttuuriamme halveksuvien, inhoavien tai peräti vihaavien, kansankokonaisuuteemme kuitenkin kuuluviksi haluttavien kansalaistemme, silmät vihdoinkin avautuisivat ja he saisivat konkreettisesti kokea, että se ulkomaisen invaasion aiheuttama uhka ja vaara, josta  ainakin minä olen varoitellut jo 1980-luvun lopulta lähtien, on kaikista valtaapitävien hallussa olevan median suggestioista huolimatta, sittenkin konkreettisesti ja todistetusti aivan totta. Nyt viimeistenkin tähän asti epäilevästi kansallismielisiin voimiin suhtautuvien olisi kyllä syytä herätä ja nousta ylös itsepetoksen alhostaan!

Ensialkuun mediakin hehkutti totuttuun "mokuttaja-linjaansa" tyypillisesti, että "veriteko jatkaa ikävällä tavalla Myyrmannin pommi-iskun ja koulusurmien viitoittamaa tietä" - tämä on sitä tyypillistä valtaapitävien taholta syötettävää psykologista propagandaa, jolla kansanjoukot saadaan pysymään rauhallisina; sittemmin teolle löydettiin vielä lisää psykologisesti kaunisteltuja syitä toteamalla, että "tragedian taustalla ollut mustasukkaisuus näyttää paisuneen käsittämättömäksi veriteoksi." Kunniamurhista valtamedia ei ensialkuuun uskaltanut virkata sanaakaan.

Alunperin kosovolainen, vuonna 1966 syntynyt muslimimies, Ibrahim Shkupolli surmasi julmasti entisen naisystävänsä (Halal-teurastuksen malliin pää irti veitsellä) ja naisen neljä työtoveria (ampumalla). Lopuksi mies ampui itsensä. Neljä uhria ammuttiin aamupäivällä Sellon kauppakeskuksessa, joka oli täynnä ihmisiä. Kylmäverinen ammuskelu keskellä väkijoukkoa järkytti paikallaolijoiden lisäksi varmasti koko maata, joka näki tapahtumia TV:stä ja netistä.

Vaaran merkit olivat olleet jo pitkään ilmassa ja periaatteessa tiedossakin, mutta kysymys onkin vastuullisesta tiedostamisesta, eli viranomaiset olivat haluttomia tunnustamaan käytännön tosiasioita. Miehellä oli ihan selvästi tunnustettava rikostausta, hänet oli mm. tuomittu ampuma-aserikoksesta, pahoinpitelystä, määrätty lähestymiskieltoon, joka koski myös naisen työpaikkaa. Mies oli myös rikkonut useita kertoja tätä lähestymiskieltoa. Vaaraa ei silti tiedostettu tai tunnustettu. Ja näin Suomen rikoshistoriaan kirjattiin veret seisauttava kunniajoukkomurha.

Käsittämättömästi ja osittain järjenvastaisestikin Sellon tapaus herätti valtamediassa heti tuoreeltaan keskustelun turvatoimista ja on tietysti ymmärrettävää, että tämänkaltaisessa absurdissa keskustelussa ei päästy minkäänlaisiin tuloksiinkaan. Kansaltamme ei nimittäin valtamediakaan pysty salaamaan sitä tosiasiaa, että minkäänlaiset nykyisenkaltaiset turvatoimet ja niiden kiristäminen eivät nyt, eivätkä koskaan tulevaisuudessakaan, voi estää kunniaväkivaltaa. Kiitettävästi, etupäässä vapaan kansalaisjournalismin ja netissä tapahtuvan mielipiteenvaihdon (blogit, foorumit) ansiosta valtamediaa on päästy painostamaan sillätavoin, että media, tosin hyvin varovaisesti (mutta parempi, että edes pikkuhiljaa kumminkin!) alkaa tunnustaa Sellon verityön joukkosurman sijasta nimenomaan kunniaväkivaltaan pohjautuvaksi teoksi, jolla siis on merkittävät kulttuuriset taustat. Ja tätä myöten myös tervehenkisten maahanmuuttokriitikoidenkin ääni pääsee valtamediassa toivomamme terveen asenteenmuutoksen kautta tavallisen kansan tietoisuuteen.

Sellon kunniajoukkomurhan jälkeen useat lehdet yltyivät korostamaan, että kylmäveriseen väkivaltaan sortunut tekijä on itse vastuussa teoistaan, eikä asiaa pitäisi kohdistaa hänen edustamaansa kansanryhmää vastaan. Iltalehti yltyi muistuttamaan, että myös suomalaiset ovat syyllistyneet usein järkyttäviin veritekoihin. Iltalehti kuitenkin linjasi, että oleskelulupia ei tulisi jatkaa niille, jotka syyllistyvät toistuviin rikoksiin.

Ajankohtainen Kakkonen uskalsi tarttua "härkää sarvista":





Emme voi enää vaieta! Meillä ei oikeastaan ole edes oikeutta siihen. Muistakaa, että esi-isämme eivät taistelleet turhaan luovuttaessaan kansalaistemme vapaan ja turvatun tulevaisuuden puolesta verensä!

Jos tahdot taistella kanssamme ja marssia rinnallamme, ole vapaa ja ota rohkeasti yhteyttä esim. sähköpostitse tai puhelimella. Muistakaa, että yksikään Isänmaanrakkauden puolesta luovutettu sielu ei ole turha, tehtäviä ja toimintaa löytyy varmasti kaikille jokaisen omien resurssien ja kapasiteettien sekä muiden persoonakohtaisten ominaisuuksien mukaisesti.

ISÄNMAA KUTSUU JA ODOTTAA JUURI SINUA ESITTÄEN SINULLE LOOGISEN KYSYMYKSEN:"OLETKO VALMIS?" - SINULTA TARVITAAN VAIN VASTAUS: "AINA" !


Oma sähköpostini & messenger:

komentaja66@hotmail.com


gsm-päivystys/ ruuhka-aikoina myös vastaaja:

041 - 724 1522 / K.M.Aalto (24/7)

Ei kommentteja:

KUNNIAVÄKIVALTA RANTAUTUI SUOMEEN 2009 !

Tammikuussa v. 2002 saimme tuntea, seuraamiemme uutisten kautta, Ruotsista ensiaavistukset kunniaväkivallasta pohjoismaisessa sivistysvaltiossa. Vajaan kahdeksan vuoden viiveellä, joulukuun lopussa v. 2009 kunniaväkivalta konkretisoitui myös Suomessa, Espoon Sellon kunniajoukkomurhan myötä.

Miksi ulkomaalaisia raiskaajia ja ryöstäjiä ei karkoiteta?

Videossa käsitellään Suomen kamaralla oleskelevien jo tuomittujen rikollisten problematiikkaa, mutta merkillepantavaa on ollut ja tulee olemaan pelkästään jo vakavista rikoksista epäiltyjen ulkomaalaisten prosentuaalinen osuus rikostilastoissamme. Toki tilastojen mukaisesti Suomessa asuvien ja rikoksista epäiltyjen ulkomaan kansalaisten (-kuten kantaväestönkin) tilastoja hallitsevat liikennerikokset, joiden osuus on ollut n. 45% viime vuosina (v.2005). Mutta kantaväestöstä poiketen suhteellisesti useimmin Suomessa asuvat ulkomaalaiset olivat epäiltyinä ryöstöistä ja raiskauksista; ryöstöistä 21%:n osuudella (v. 2005), joista vielä somalit korostuivat selkeästi 40%:n osuudella. Raiskauksissa suhteellinen prosenttiosuus kaikista epäillyistä rikoksista oli ulkomaalaisten kohdalla vielä ryöstöjäkin suurempi, peräti 27%:n osuudella! Tässä valossa onkin ymmärrettävää, jos mm. SKS:nkin yleisohjelman ensimmäisen kappaleen lopussa mainittu lause: "Vääryyden edessä emme kavahda kansalaistottelemattomuuttakaan" alkaa vähitellen saada suurten massojen keskuudessa yhä esoteerisemman ja realistisemman merkityssisällön! Suomessa asuvien ulkomaalaisten rikollisuutta voit tarkastella tekstimuotoisena mm. pdf-tiedostosta "Ulkomaalaisten rikollisuus Suomessa". Klikkaa tästä!

HESY - eläinsuojeluyhdistys/ animal-shelter:

Luontokäsityksiimme kuuluu myös eläinsuojelun etiikka. Mitään yhteiskunnallista päätöstä ei ole olemassa sille käsitykselle, että ihmisellä on lupa kohdella eläimiä ja luontoa vain välineenä eri päämäärien saavuttamiseksi. Myös eläimillä on itseisarvo. Emme kuitenkaan hyväksy minkäänlaista eläin- ja luonnonsuojelutyön varjolla harrastettavaa terrorismia. (Ote SKS:n puolueohjelmasta)