Translate

SINIVALKOINEN KANSAMME EI ANTAUDU MILLOINKAAN!

SINIVALKOINEN KANSAMME EI ANTAUDU MILLOINKAAN!
VAPAITA TAI KUOLLEITA - MUTTEI KOSKAAN ORJIA!

Totuuslinjalla, vääristelemätöntä asiatietoa minusta - Älä sano väärää todistusta lähimmäisestäsi!

Oma valokuva
Oulu 52, Finland
Olen oululainen 51-vuotias karaistunut, ei-akateeminen, aito kansallismielinen kristillissosialisti, toimien julkisuudessa v. 1991 alkaen. Koulutukseltani olen sähköasentaja; työskentelin viimeksi mm. Sinivalkoinen Rintama r.p:n (SVR) Oulun toiminnanvetäjänä ja olin SVR:n ehdokkaana EU-vaaleissa. Koen sydämeni asiaksi puolustaa ja suojella unohdettua kansaa, hädänalaista ihmistä ja kaunista, monimuotoista luontoamme sekä sorrettuja eläimiämme. Olen ISLAM-, EU- ja NATO-kriittinen vastustaen USA:n imperialistisia otteita koko maailmassa. Koen vakavana ongelmana myös väärin toteutetun epäoikeudenmukaisen globalisaation pakolaisongelmineen. En tietystikään vastusta maahanmuuttajia ihmisinä, vaan valtapuolueiden harjoittamaa räikeää oikeuksiaan puolustavan kansan itsensä pettämiseen ja syrjimiseen johtanutta epäonnistunutta maahanmuuttopolitiikkaa, josta kärsivät eniten oman kansamme köyhät, unohdetut, syrjäytetyt ja muut hädänalaiset kansanosat. Ja näin yhteiskuntamme sisäinen pahoinvointi, levottomuus ja jopa barrikadihenki lisääntyvät. Jos koet samoin, ole rohkea ja ota arkailematta yhteyttä vaikka puhelimitse: 046-6124920 / K. M. Aalto (24/7) Eläköön Isänmaa!

HUOM! K.M.A. - ARKISTOBLOGI (2007 - 2014)

Pääset ARKISTOBLOGIINI (2007-2014) napsauttamalla tästä. Arkistostani löytyvät kaikki blogikirjoitukseni, mutta huom! yli kaksi vuotta vanhemmat omat blogikirjoitukseni löytyvät pelkästään tuolta arkistoblogistani näiden sivujen ylimääräisen kuormituksen välttämiseksi.

KANSALAINEN! AUKAISE VIHDOINKIN SILMÄSI - SE TULEE OLEMAAN ELÄMÄSI TÄRKEIN TEKO!


* TAISTELUMME JATKUU! KARAVAANI KULKEE JA KOIRAT HAUKKUVAT PERÄSSÄ! * EI TURHIA SANOJA VAAN ROHKEITA TEKOJA! * OLEN LUVANNUT OLLA VALEHTELEMATTA KANSALLENI KOSKAAN JA USKALLAN SANOA ÄÄNEEN NE ASIAT, JOISTA MUUT USKALTAVAT VASTA HAAVEILLA - K.M. AALTO - TODELLINEN AIDOSTI KANSALLISMIELINEN ISÄNMAANSUOJELIJA SINIVALKOISESSA ISÄNMAASSAMME * OMA KANSA RAKKAIN! * MAASSA MAAN TAVALLA TAI MAASTA ULOS! * TURVAPAIKKASHOPPAILIJOILLE JA ELINTASORIKOLLISILLE KALOSSINKUVA PERSAUKSILLE! * TYÖTÄ, RUOKAA, VAATTEITA, ASUNTOJA, TERVEYDENHUOLTOA JA MUUTA PERUSTURVAA OMALLE KANSALLE! * MUUTOKSEN TUULET PUHALTAVAT JA VAIN IDIOOTTI TUHLAA ÄÄNENSÄ MENNEISYYDELLE! * AIKAMME ON TULLUT, LEVITÄ SANAA! * KRISTITTY POHJOISMAINEN KULTTUURIMME EI SAA PÄÄTTYÄ ISLAMISTIEN VERILÖYLYYN! LÄNSIMAISTA OIKEUSJÄRJESTELMÄÄMME EI MURSKATA SHARIA-LAILLA! * KUNTAVAALEISSA 2012 ELINTASOPAKOLAISTEN JA MUIDEN SOSIAALISAALISTAJIEN SEKÄ ISÄNMAANPETTUREIDEN ON AIKA KOHDATA KANSAN PUHUTTELU JA TÄTEN VASTATA KANSAN YHTENÄISEEN TAHTOON ISÄNMAANSUOJELIJOIDEN UHRATESSA ÄÄNENSÄ ISÄNMAANRAKKAUDEN UHRIALTTARILLE! * TÄMÄ KANSA EI TULE KOSKAAN POLVISTUMAAN ELINTASOPAKOLAISTEN EDESSÄ! YHTENÄISTÄ KANSAAMME EI VOI ORJUUTTAA! * VETERAANIEMME JA KAATUNEIDEN KANSALLISSANKAREIDEMME VERI HUUTAA HAUTAKUMPUJEN ALTA KEHOTTAEN MEITÄ VIIMEISEEN PONNISTUKSEEN! YKSIKÄÄN UHRI, JOKA ANNETAAN RAKKAAN SINIVALKOISEN ISÄNMAAMME PUOLESTA EI VARMASTI VOI OLLA TURHA * VOIMME JO KUULLA, KUINKA EU NATISEE LIITOKSISSAAN, MUTTA TAHDOMME VARMASTI MYÖS OLLA NÄKEMÄSSÄ PÄIVÄN, JOLLOIN KAHLEET KALAHTAVAT ALAS! HANKKIKAAMME ISÄNMAANPETTUREIDEN MYYMÄ ITSENÄISYYTEMME TAKAISIN! YHTEISRINTAMASSA OLEMME VOIMAKKAITA! * JOKAINEN IHMINEN JA ELÄMÄ ON NIIN ARVOKAS, ETTÄ SE ON PELASTETTAVA ISLAMIN KIROUKSELTA! EMME MYÖSKÄÄN SAA ALISTUA SALAKAVALIIN KOMPROMISSEIHIN ISLAMIN KANSSA! * AIKAA KANSAMME PELASTAMISEKSI ON VÄHÄN, KOMPROMISSEILLE SITÄ EI OLE OLLENKAAN! * KANSAAMME EI SORRETA! * IHMISIÄMME EI TAPETA NÄLKÄÄN JA PAKKASEEN! * KULTTUURIAMME EI MURSKATA! * VANHUKSIAMME EI RYÖSTETÄ! LAPSIAMME EI RAISKATA! * LUONTOAMME EI TUHOTA! ELÄIMIÄMME EI RÄÄKÄTÄ! * HALUAMME LAHJOITTAA TULEVILLE SUKUPOLVILLE TURVALLISEN YHTEISKUNNAN JA TERVEEN ISÄNMAAN! * NYT SINIVALKOINEN KANSA, NOUSE YLÖS JA ANNA ISÄNMAANRAKKAUDEN MYRSKYN PUHJETA! - K.M. AALTO -

EUROOPAN PARLAMENTIN VAALIT 25.05.2014 !

EUROOPAN PARLAMENTIN VAALIT 25.05.2014 !
Euroopan parlamentti on maailman suurin demokraattisesti valittava parlamentti. Se on ainoa EU-toimielin, johon viiden vuoden välein valitaan edustajat suorilla vaaleilla. Vaalit järjestetään kaikissa jäsenmaissa kansallisen vaalilainsäädännön mukaisesti. Lisäksi noudatetaan EU:n vaalisäädöksiä. Tämän vuoden Euroopan parlamentin vaaleissa valitaan 751 jäsentä Euroopan parlamenttiin. Suomesta valitaan yhteensä 13 Euroopan parlamentin jäsentä eli meppiä (Member of the Parliament). Mepit työskentelevät eurooppalaisissa puolueryhmissä, joita on nykyisessä parlamentissa seitsemän. Ryhmät on muodostettu yli sadasta kansallisesta poliittisesta puolueesta. Uusi parlamentti aloittaa työskentelynsä heinäkuussa 2014. Seuraavat Euroopan parlamentin vaalit toimitetaan kaikissa 28 EU-jäsenmaassa 22.- 25. toukokuuta 2014. Suomessa vaalipäivä on sunnuntai 25.5.2014. Suomessa toimitettavissa eurovaaleissa äänioikeutettuja ovat viimeistään vaalipäivänä 18 vuotta täyttävät Suomen kansalaiset sekä viimeistään 80 päivää ennen vaaleja Suomen äänioikeusrekisteriin ilmoittautunut toisen EU-maan kansalainen. Ennakkoäänestys kotimaassa järjestetään keskiviikosta tiistaihin 14.- 20. 5 ja ulkomailla keskiviikosta lauantaihin 14.- 17.5. Ulkomaan yleisinä ennakkoäänestyspaikkoina ovat Suomen edustustot ja niiden toimipaikat. Niissä voi äänestää kuka tahansa äänioikeutettu riippumatta siitä, missä maassa tai missä kunnassa hän asuu. Edustustoissa voivat siten äänestää esimerkiksi lomamatkoilla tai työkomennuksella ulkomailla olevat äänioikeutetut. Rekisteröitymistä tai ennakkoon ilmoittamista ei tarvita. Suomessa koko maa on yhtä vaalipiiriä, kuten aikaisempinakin vuosina. Ehdokkaat ovat siis ehdolla kaikkialla Suomessa. Eri puolueet ja vaaliliitot voivat asettaa korkeintaan 20 ehdokasta. Ehdokasasettelu vahvistetaan 24.4.2014.

LYHYT JA YTIMEKÄS EU-VAALIOHJELMANI 2014!

RAKKAUDESTA ISÄNMAATANI JA SINIVALKOISTA KANSAAMME KOHTAAN!

1. SUOMI IRTI EU:STA!

2. LOPPU ISLAMIN MAIHINNOUSULLE!

3. SOSIAALINEN OIKEUDENMUKAISUUS KAIKILLE EUROOPAN KANSOILLE!

4. MASSAMAAHANMUUTTO, ELINTASORIKOLLISUUS JA SOSIAALISAALISTUS KURIIN KOKO EUROOPASSA!

5. KANSAINVÄLINEN RIISTOKAPITALISMI KURIIN! - YLIKANSALLISET SUURKAPITALISTIT EIVÄT SAA RYÖSTÄÄ KANSALLISVARANTOAMME!

6. LOPPU NS. POSITIIVISELLE SYRJINNÄLLE, ELI MAAHANMUUTTAJILLE EI TULE TARJOTA MITÄÄN ERILLISIÄ JA YLIMÄÄRÄISIÄ ETUISUUKSIA OMAN MAAN KANSALAISIIN NÄHDEN !

EMME VOI ENÄÄ VAIETA - UUSIMMAT BLOGIKIRJOITUKSET !

Totuus, rakkaus ja oikeudenmukaisuus ohjaavat kirjoituksiani kohti uutta huomista ja meille kaikille parempaa tulevaisuutta marssiessamme kohti sinivalkoista vapautta ja sinivalkoisen kansanliikkeemme voittoa lippumme alla! Poliittinen ideologiani edustaa aitoa ja rehellistä kansallismielistä kristillissosialismia.

Tässä pääblogissani pidän esillä, relevantit prioriteettinäkokohdat huomioiden, lähinnä kolme vuotta tuoreempia blogikirjoituksiani.

Arkistoblogiini (2007 - 2014) pääset tästä.

Eläköön Isänmaa!

lauantai 11. joulukuuta 2010

SINIVALKOINEN VAPAUS - EDUSKUNTAVAALIOHJELMA 2011 - 20 TEESIÄ © Kai Mikael Aalto









Tämä on alustava ja periaatteellinen eduskuntavaaliohjelmani, joka muodostuu jo SKS-kansanliikkeen aikoina luomastani Sinivalkoisen Vapauden 10:stä teesistä lisättynä vielä 10 relevantimpaa teesiä ajatellen nimenomaan tulevia eduskuntavaaleja. Tarkempia ja yksityikohtaisempia tietoja suhtautumisestani eri asiakysymyksiin saa tietysti mm. selailemalla blogejani.


Kannattaa muistaa myös se, että katson kansanedustajankin korkeimman velvollisuuden äänestäjiään kohtaan olevan nimenomaan omien äänestäjiensä tinkimättömän tahdon toteuttamisen riippumattomasti ja vapaana puoluevallan ohjauksesta tai mistään rajoittavista etupiireistä tai painostusryhmistä.


Sinivalkoinen vapaus ei ole niinkään relevantti olemassa oleva agenda, vaan se on ennenkaikkea ihanteellinen tavoite ja päämäärä, johon päästään kovalla työllä ja taistelulla, jopa tarvittavia uhrauksia tehden ja taistelussa tappioita kärsien. Siksi hallittu fanaattisuuskin on tarpeen, jotta vihollinen on lopulta ymmärtävä, että meitä ei voi murskata kuin marssimalla kuolleitten ruumiittemme ylitse!


SINIVALKOINEN SUOMI ON:





1. Vapaa kaikkinaisesta EU:n riistovallasta, sekä EU:n aiheuttamista niin välittömistä kuin välillisistäkin, kansantalouttamme vakavasti vahingoittavista, talouspoliittisista velvoitteista.

2. Vapaa Islamin orjuudesta ja rikoksista, sekä rikosten keskiaikaisista tuomioista (kunniamurhat,lapsiavioliitot,halal-teurastus,kivitystuomiot jne.)

3. Vapaa hallitsemattoman globalisaation aiheuttamista ongelmista (vieraiden kulttuurien invaasio, rasismi, kansainvälinen rikollisuus, oman köyhälistömme sortaminen)

4. Vapaa kunnioittamaan hyvinvointimme rakentaneita vanhuksiamme, sekä isänmaamme marttyyreja, jotka lunastivat kansamme itsenäisyyden verellä, sekä kansallisen yhteisvastuun hengessä tukemaan yhä elossa olevia veteraanejamme ja heidän lähiomaisiaan.

5. Vapaa keinotekoisesta luokka- ja rotuvihasta.

6. Vapaa mielipide- ja mediakontrollista, sekä sanan ja mielipiteen ilmaisemisen oikeuden rajoittamisesta tai tukahduttamisesta.

7. Vapaa luonnonraiskauksesta ja eläinrääkkäyksestä.

8. Vapaa rahanvallasta, velkavankeudesta ja riistokapitalismista.

9. Vapaa sotilasliittoutumista (NATO).

10. Vapaa korruptiosta, byrokratiasta sekä kaikkinaisesta hallinto- ja virkakoneiston sekä oligarkisten monopolien, konsernien, kartellien ja muiden auktoriteettien mielivallasta ja väärinkäytöksistä.


11. Vapaa järjestämään ehdoitta sitovia kansanäänestyksiä kansalaisten terveyden, elämänlaadun, yhteiskuntarauhan, tärkeiden kulttuuristen, hengellisten ja yhteiskuntapoliittisten vakaumusten ja huomattavien veropoliittisten kohteiden kyseessä ollessa.

12. Vapaa yhteiskunnan jakamisesta hallitsevan luokan taholta eri kansanluokkiin henkilöiden yhteiskunnallisen tuottavuuden mukaan ja vapaa tunnustamaan syrjäytyneiden, vammaisten, sairaiden, eläkeläisten, vankien, mielenterveyskuntoutujien, pitkäaikaistyöttömien, velkaantuneiden ja muiden kulutusyhteiskuntamme oravanrattaisiin alistettujen yksilöiden ihmisarvo, sekä täysiarvoisuus ja -valtaisuus yhteiskunnassamme, ja vapaa lopettamaan näiden syrjäytettyjen, alistettujen ja hädänalaisten kansankerrosten kaikkinainen riistäminen.

13. Vapaa yhteiskunnan perusrakenteita jäytävästä ja hallitsevan luokan taitamattomuudesta johtuvasta asunnottomuudesta. Asunto on yhteiskunnan peruspalvelu, joka on taattava jokaiselle yhteiskunnan jäsenelle henkilöön katsomatta.

14. Vapaa hallitsevan luokan taitamattomuudesta johtuvasta ja toisaalta sen taholta tahallaan ylläpidetystä vaikeasta työttömyydestä päästämällä työkyvyttömät työttömät reilusti eläkkeelle ja järjestämällä tarpeeksi houkuttelevia työpaikkoja julkiselta sektorilta ja rationalisoimalla muutenkin työvoimapolitiikkaa.

15. Vapaa homoseksualistien lietsomasta vääristyneen seksuaalisuuden ihannoimisesta (seksismi, homoseksualismi, pedofilia) mm. asettamalla oikeustuomiot tarpeeksi ankariksi rikosten tosiasialliseen vakavuuteen nähden.

16. Vapaa väärämielisen ja vääristyneen maahanmuuttopolitiikan aiheuttamista kärsimyksistä omaa unohdettua ja hädänalaista kansaamme kohtaan.

17. Vapaa ns. "pakkoruotsista" tai ainakin vapaa järjestämään ehdoitta manipuloimaton, sitova kansanäänestys asiasta.

18. Vapaa arvostamaan ja kunnioittamaan, yhteiskunnan ikiaikaisia perusrakenteita, kuten terveelle pohjalle rakentuneita perheitä, koteja, sekä näiden terveiden kotien äitejä, kuin myös yh-äitejä, ja huolehtimaan rakkaudella kaikkien lasten terveestä kehityksestä ja hyvinvoinnista, sekä puolustamaan ja suojelemaan rakkaudella kaikkia naisia ja edistämään kaikkien naisten tervehenkistä ja täysivaltaista kohtelua yhteiskunnassamme.

19. Vapaa tervehdyttämään arvokonservatiivisesti ja ryhdikkäästi, sekä niin psyykkisesti kuin fyysisestikin, nykyinen, väärinkäytettyjen liberaalien arvojen myötä rappioitunut kansan- ja ruumiinkulttuurimme.

20. Vapaa vaalimaan omaa, ainoalaatuista, suomalais-kansallista kulttuuriamme, kieltämme, tapojamme ja muita perinteitämme, sekä historiallisia saavutuksiamme, ilman, että ketään maamme kansalaista terveen isänmaanrakkauden tai raikkaan kansallismielisyyden vuoksi leimataan ei-toivotuksi toisinajattelijaksi, rasistiksi tai jopa natsiksi.


SINIVALKOINEN ISÄNMAA KUTSUU SINUA TERVEESEEN TAISTELUUN KANSAMME PELASTAMISEKSI!

JOKAINEN TAISTELIJA ON ARVOKAS !



Oulussa 11.12.2010

Kai Mikael Aalto

KUNNIAVÄKIVALTA RANTAUTUI SUOMEEN 2009 !

Tammikuussa v. 2002 saimme tuntea, seuraamiemme uutisten kautta, Ruotsista ensiaavistukset kunniaväkivallasta pohjoismaisessa sivistysvaltiossa. Vajaan kahdeksan vuoden viiveellä, joulukuun lopussa v. 2009 kunniaväkivalta konkretisoitui myös Suomessa, Espoon Sellon kunniajoukkomurhan myötä.

Miksi ulkomaalaisia raiskaajia ja ryöstäjiä ei karkoiteta?

Videossa käsitellään Suomen kamaralla oleskelevien jo tuomittujen rikollisten problematiikkaa, mutta merkillepantavaa on ollut ja tulee olemaan pelkästään jo vakavista rikoksista epäiltyjen ulkomaalaisten prosentuaalinen osuus rikostilastoissamme. Toki tilastojen mukaisesti Suomessa asuvien ja rikoksista epäiltyjen ulkomaan kansalaisten (-kuten kantaväestönkin) tilastoja hallitsevat liikennerikokset, joiden osuus on ollut n. 45% viime vuosina (v.2005). Mutta kantaväestöstä poiketen suhteellisesti useimmin Suomessa asuvat ulkomaalaiset olivat epäiltyinä ryöstöistä ja raiskauksista; ryöstöistä 21%:n osuudella (v. 2005), joista vielä somalit korostuivat selkeästi 40%:n osuudella. Raiskauksissa suhteellinen prosenttiosuus kaikista epäillyistä rikoksista oli ulkomaalaisten kohdalla vielä ryöstöjäkin suurempi, peräti 27%:n osuudella! Tässä valossa onkin ymmärrettävää, jos mm. SKS:nkin yleisohjelman ensimmäisen kappaleen lopussa mainittu lause: "Vääryyden edessä emme kavahda kansalaistottelemattomuuttakaan" alkaa vähitellen saada suurten massojen keskuudessa yhä esoteerisemman ja realistisemman merkityssisällön! Suomessa asuvien ulkomaalaisten rikollisuutta voit tarkastella tekstimuotoisena mm. pdf-tiedostosta "Ulkomaalaisten rikollisuus Suomessa". Klikkaa tästä!

HESY - eläinsuojeluyhdistys/ animal-shelter:

Luontokäsityksiimme kuuluu myös eläinsuojelun etiikka. Mitään yhteiskunnallista päätöstä ei ole olemassa sille käsitykselle, että ihmisellä on lupa kohdella eläimiä ja luontoa vain välineenä eri päämäärien saavuttamiseksi. Myös eläimillä on itseisarvo. Emme kuitenkaan hyväksy minkäänlaista eläin- ja luonnonsuojelutyön varjolla harrastettavaa terrorismia. (Ote SKS:n puolueohjelmasta)