Translate

SINIVALKOINEN KANSAMME EI ANTAUDU MILLOINKAAN!

SINIVALKOINEN KANSAMME EI ANTAUDU MILLOINKAAN!
VAPAITA TAI KUOLLEITA - MUTTEI KOSKAAN ORJIA!

Totuuslinjalla, vääristelemätöntä asiatietoa minusta - Älä sano väärää todistusta lähimmäisestäsi!

Oma kuva
Oulu 52, Finland
Olen oululainen 53-vuotias karaistunut, ei-akateeminen, aito kansallismielinen kristillissosialisti, toimien julkisuudessa v. 1991 alkaen. Koulutukseltani olen sähköasentaja; työskentelin viimeksi mm. Sinivalkoinen Rintama r.p:n (SVR) Oulun toiminnanvetäjänä ja olin SVR:n ehdokkaana EU-vaaleissa. Koen sydämeni asiaksi puolustaa ja suojella unohdettua kansaa, hädänalaista ihmistä ja kaunista, monimuotoista luontoamme sekä sorrettuja eläimiämme. Olen ISLAM-, EU- ja NATO-kriittinen vastustaen USA:n imperialistisia otteita koko maailmassa. Koen vakavana ongelmana myös väärin toteutetun epäoikeudenmukaisen globalisaation pakolaisongelmineen. En tietystikään vastusta maahanmuuttajia ihmisinä, vaan valtapuolueiden harjoittamaa räikeää oikeuksiaan puolustavan kansan itsensä pettämiseen ja syrjimiseen johtanutta epäonnistunutta maahanmuuttopolitiikkaa, josta kärsivät eniten oman kansamme köyhät, unohdetut, syrjäytetyt ja muut hädänalaiset kansanosat. Ja näin yhteiskuntamme sisäinen pahoinvointi, levottomuus ja jopa barrikadihenki lisääntyvät. Jos koet samoin, ole rohkea ja ota arkailematta yhteyttä vaikka puhelimitse: 046-6124920 / K. M. Aalto (24/7) Eläköön Isänmaa!

HUOM! K.M.A. - ARKISTOBLOGI (2007 - 2014)

Pääset ARKISTOBLOGIINI (2007-2014) napsauttamalla tästä. Arkistostani löytyvät kaikki blogikirjoitukseni, mutta huom! yli kaksi vuotta vanhemmat omat blogikirjoitukseni löytyvät pelkästään tuolta arkistoblogistani näiden sivujen ylimääräisen kuormituksen välttämiseksi.

KANSALAINEN! AUKAISE VIHDOINKIN SILMÄSI - SE TULEE OLEMAAN ELÄMÄSI TÄRKEIN TEKO!


* TAISTELUMME JATKUU! KARAVAANI KULKEE JA KOIRAT HAUKKUVAT PERÄSSÄ! * EI TURHIA SANOJA VAAN ROHKEITA TEKOJA! * OLEN LUVANNUT OLLA VALEHTELEMATTA KANSALLENI KOSKAAN JA USKALLAN SANOA ÄÄNEEN NE ASIAT, JOISTA MUUT USKALTAVAT VASTA HAAVEILLA - K.M. AALTO - TODELLINEN AIDOSTI KANSALLISMIELINEN ISÄNMAANSUOJELIJA SINIVALKOISESSA ISÄNMAASSAMME * OMA KANSA RAKKAIN! * MAASSA MAAN TAVALLA TAI MAASTA ULOS! * TURVAPAIKKASHOPPAILIJOILLE JA ELINTASORIKOLLISILLE KALOSSINKUVA PERSAUKSILLE! * TYÖTÄ, RUOKAA, VAATTEITA, ASUNTOJA, TERVEYDENHUOLTOA JA MUUTA PERUSTURVAA OMALLE KANSALLE! * MUUTOKSEN TUULET PUHALTAVAT JA VAIN IDIOOTTI TUHLAA ÄÄNENSÄ MENNEISYYDELLE! * AIKAMME ON TULLUT, LEVITÄ SANAA! * KRISTITTY POHJOISMAINEN KULTTUURIMME EI SAA PÄÄTTYÄ ISLAMISTIEN VERILÖYLYYN! LÄNSIMAISTA OIKEUSJÄRJESTELMÄÄMME EI MURSKATA SHARIA-LAILLA! * KUNTAVAALEISSA 2012 ELINTASOPAKOLAISTEN JA MUIDEN SOSIAALISAALISTAJIEN SEKÄ ISÄNMAANPETTUREIDEN ON AIKA KOHDATA KANSAN PUHUTTELU JA TÄTEN VASTATA KANSAN YHTENÄISEEN TAHTOON ISÄNMAANSUOJELIJOIDEN UHRATESSA ÄÄNENSÄ ISÄNMAANRAKKAUDEN UHRIALTTARILLE! * TÄMÄ KANSA EI TULE KOSKAAN POLVISTUMAAN ELINTASOPAKOLAISTEN EDESSÄ! YHTENÄISTÄ KANSAAMME EI VOI ORJUUTTAA! * VETERAANIEMME JA KAATUNEIDEN KANSALLISSANKAREIDEMME VERI HUUTAA HAUTAKUMPUJEN ALTA KEHOTTAEN MEITÄ VIIMEISEEN PONNISTUKSEEN! YKSIKÄÄN UHRI, JOKA ANNETAAN RAKKAAN SINIVALKOISEN ISÄNMAAMME PUOLESTA EI VARMASTI VOI OLLA TURHA * VOIMME JO KUULLA, KUINKA EU NATISEE LIITOKSISSAAN, MUTTA TAHDOMME VARMASTI MYÖS OLLA NÄKEMÄSSÄ PÄIVÄN, JOLLOIN KAHLEET KALAHTAVAT ALAS! HANKKIKAAMME ISÄNMAANPETTUREIDEN MYYMÄ ITSENÄISYYTEMME TAKAISIN! YHTEISRINTAMASSA OLEMME VOIMAKKAITA! * JOKAINEN IHMINEN JA ELÄMÄ ON NIIN ARVOKAS, ETTÄ SE ON PELASTETTAVA ISLAMIN KIROUKSELTA! EMME MYÖSKÄÄN SAA ALISTUA SALAKAVALIIN KOMPROMISSEIHIN ISLAMIN KANSSA! * AIKAA KANSAMME PELASTAMISEKSI ON VÄHÄN, KOMPROMISSEILLE SITÄ EI OLE OLLENKAAN! * KANSAAMME EI SORRETA! * IHMISIÄMME EI TAPETA NÄLKÄÄN JA PAKKASEEN! * KULTTUURIAMME EI MURSKATA! * VANHUKSIAMME EI RYÖSTETÄ! LAPSIAMME EI RAISKATA! * LUONTOAMME EI TUHOTA! ELÄIMIÄMME EI RÄÄKÄTÄ! * HALUAMME LAHJOITTAA TULEVILLE SUKUPOLVILLE TURVALLISEN YHTEISKUNNAN JA TERVEEN ISÄNMAAN! * NYT SINIVALKOINEN KANSA, NOUSE YLÖS JA ANNA ISÄNMAANRAKKAUDEN MYRSKYN PUHJETA! - K.M. AALTO -

EUROOPAN PARLAMENTIN VAALIT 25.05.2014 !

EUROOPAN PARLAMENTIN VAALIT 25.05.2014 !
Euroopan parlamentti on maailman suurin demokraattisesti valittava parlamentti. Se on ainoa EU-toimielin, johon viiden vuoden välein valitaan edustajat suorilla vaaleilla. Vaalit järjestetään kaikissa jäsenmaissa kansallisen vaalilainsäädännön mukaisesti. Lisäksi noudatetaan EU:n vaalisäädöksiä. Tämän vuoden Euroopan parlamentin vaaleissa valitaan 751 jäsentä Euroopan parlamenttiin. Suomesta valitaan yhteensä 13 Euroopan parlamentin jäsentä eli meppiä (Member of the Parliament). Mepit työskentelevät eurooppalaisissa puolueryhmissä, joita on nykyisessä parlamentissa seitsemän. Ryhmät on muodostettu yli sadasta kansallisesta poliittisesta puolueesta. Uusi parlamentti aloittaa työskentelynsä heinäkuussa 2014. Seuraavat Euroopan parlamentin vaalit toimitetaan kaikissa 28 EU-jäsenmaassa 22.- 25. toukokuuta 2014. Suomessa vaalipäivä on sunnuntai 25.5.2014. Suomessa toimitettavissa eurovaaleissa äänioikeutettuja ovat viimeistään vaalipäivänä 18 vuotta täyttävät Suomen kansalaiset sekä viimeistään 80 päivää ennen vaaleja Suomen äänioikeusrekisteriin ilmoittautunut toisen EU-maan kansalainen. Ennakkoäänestys kotimaassa järjestetään keskiviikosta tiistaihin 14.- 20. 5 ja ulkomailla keskiviikosta lauantaihin 14.- 17.5. Ulkomaan yleisinä ennakkoäänestyspaikkoina ovat Suomen edustustot ja niiden toimipaikat. Niissä voi äänestää kuka tahansa äänioikeutettu riippumatta siitä, missä maassa tai missä kunnassa hän asuu. Edustustoissa voivat siten äänestää esimerkiksi lomamatkoilla tai työkomennuksella ulkomailla olevat äänioikeutetut. Rekisteröitymistä tai ennakkoon ilmoittamista ei tarvita. Suomessa koko maa on yhtä vaalipiiriä, kuten aikaisempinakin vuosina. Ehdokkaat ovat siis ehdolla kaikkialla Suomessa. Eri puolueet ja vaaliliitot voivat asettaa korkeintaan 20 ehdokasta. Ehdokasasettelu vahvistetaan 24.4.2014.

LYHYT JA YTIMEKÄS EU-VAALIOHJELMANI 2014!

RAKKAUDESTA ISÄNMAATANI JA SINIVALKOISTA KANSAAMME KOHTAAN!

1. SUOMI IRTI EU:STA!

2. LOPPU ISLAMIN MAIHINNOUSULLE!

3. SOSIAALINEN OIKEUDENMUKAISUUS KAIKILLE EUROOPAN KANSOILLE!

4. MASSAMAAHANMUUTTO, ELINTASORIKOLLISUUS JA SOSIAALISAALISTUS KURIIN KOKO EUROOPASSA!

5. KANSAINVÄLINEN RIISTOKAPITALISMI KURIIN! - YLIKANSALLISET SUURKAPITALISTIT EIVÄT SAA RYÖSTÄÄ KANSALLISVARANTOAMME!

6. LOPPU NS. POSITIIVISELLE SYRJINNÄLLE, ELI MAAHANMUUTTAJILLE EI TULE TARJOTA MITÄÄN ERILLISIÄ JA YLIMÄÄRÄISIÄ ETUISUUKSIA OMAN MAAN KANSALAISIIN NÄHDEN !

EMME VOI ENÄÄ VAIETA - UUSIMMAT BLOGIKIRJOITUKSET !

Totuus, rakkaus ja oikeudenmukaisuus ohjaavat kirjoituksiani kohti uutta huomista ja meille kaikille parempaa tulevaisuutta marssiessamme kohti sinivalkoista vapautta ja sinivalkoisen kansanliikkeemme voittoa lippumme alla! Poliittinen ideologiani edustaa aitoa ja rehellistä kansallismielistä kristillissosialismia.

Tässä pääblogissani pidän esillä, relevantit prioriteettinäkokohdat huomioiden, lähinnä kolme vuotta tuoreempia blogikirjoituksiani.

Arkistoblogiini (2007 - 2014) pääset tästä.

Eläköön Isänmaa!

maanantai 22. maaliskuuta 2010

SINIVALKOINEN VOITTOMME!



MIKSI ON TÄRKEÄÄ TAISTELLA?

Kansallismielisinä isänmaansuojelijoina kaikkein tärkeintä ja rakkainta koko maailmassa meille on oma kansamme, jonka mukana kaikki muukin suuri rakkautemme, perheemme, lapsemme, sukulaisemme ja muut lähimmäisemme tulevat luonnollisesti. Terveen, sieluamme ja sydäntämme seuraavan, isänmaanrakkauden nimessä tahdomme suojella ja puolustaa sinivalkoista isänmaatamme kaikkea, sekä ulkoa- , että sisältäpäin tulevaa, hyvin monimuotoista, uhkaa vastaan. Tämä uhka voi esiintyä yhtälailla väärämielisen globalisaation aiheuttamina ongelmina, materiaalisena ja kulttuurillisena internationaalisena ylitarjontana, monikansallisena riistokapitalismina, rikollisuutena, turvapaikkashoppailijoitten invaasiona, kuin vakavina sisä- ja ulkopoliittisina erimielisyyksinäkin. Taistelu takaa kansallemme kulttuurimme, kielemme, identiteettimme ja riippumattomuutemme, sekä muidenkin jo saavutettujen kansallisten etujen säilyttämisen ja kansakuntamme olemassaolon turvaamisen kansainvälisen painostuksen ja EU:n byrokratian alla. Tärkeää on myös muistaa, että olemme kansana puolustaneet itseämme jo aikaisemminkin, ja se veri, joka tuolloin on luovutettu kansamme vapauden ja itsenäisyyden puolesta velvoittaa meitä taisteluun yhä näinäkin päivinä.


MIKSI ON TÄRKEÄÄ VOITTAA?

Taistelua ei tule koskaan käydä taistelun itsensä vuoksi, vaan tietysti puhtaan päämäärän vuoksi. Ilman älykästä päämäärää olisi mieletöntä taistella. Isänmaallisen taistelun tavoiteltavana ja korkeana päämääränä tulee tietysti olla sinivalkoinen voittomme, sillä vain voitto, joka muutoinkin pyhittää koko taistelumme, voi antaa tyydyttävän lopputuloksen ja mielekkyyden itse taistelulle. Nimenomaan voitto on tärkeää kansallisen ja kulttuurisen olemassaolomme vuoksi. Emme halua kansakuntamme tuhoutuvan länsimaisen kulttuurimme ja pohjoismaisen hyvinvointivaltiomme murskaantuessa väärämielisen globalisaation tuottaman vihollisen alle. Voittamalla reilusti taistelumme pienen maamme ja kulttuurimme säilyttämisen puolesta, lunastamme varmasti paikkamme muiden kansallisvaltioiden silmissä ja joukossa Euroopassa. Vain sinivalkoinen voittomme voi taata kansallemme oikeuden elää sinivalkoisessa vapaudessa. Kannattaa muistaa tosiasiana, että politiikka, eli yhteisten asioiden hoitaminen, on myös aina nimenomaan voittajien politiikkaa, jonka alaisuudessa toimiminen tapahtuu aina enemmän tai vähemmän voittajien ehdoilla, jättäen hävijäjien rooliksi pelkän tottelemisen.


MIKSI ON TÄRKEÄÄ KERTOA TAISTELUSTAMME JA VOITOSTAMME?

Taistelustamme ja sinivalkoisesta voitostamme kertominen on tärkeää, jotta kansamme lapset ja lastenlapset ja muukin jälkipolvi saisivat esikuvallisesti tarvittavaa uskoa, voimaa, rohkeutta ja tarmoa jatkaa perusluonteeltaan ikuista taisteluamme kansamme olemassaolosta ja tulevaisuudesta. Me olemme sen myös henkisesti velkaa tuleville sukupolvillemme, koska haluamme heidänkin elävän elämäänsä turvallisessa, terveessä ja vapaassa yhteiskunnassa. Tosiasioista kertominen asioiden oikeilla nimillä on tärkeää myös vääristelemättömän historiankirjoituksen toteutumisen kannalta. Kun taistelemme totuuden, rakkauden ja oikeudenmukaisuuden nimissä saavuttaen sinivalkoisen voittomme, voimme olla varmoja, että isänmaamme ei ole sinivalkoisessa vapaudessa koskaan unohtava taisteluamme, aivan kuten mekään emme saa koskaan unohtaa sitä mittaamattoman arvokasta työtä, jonka veteraanimme ja kaatuneet marttyyrimme ovat tehneet tämän kansan vapauden ja kansallisen olemassaolon puolesta.

lauantai 13. maaliskuuta 2010

TALVISODAN OPETUKSIA NÄILLE PÄIVILLE


Tänään tuli Talvisodan loppumisesta kuluneeksi 70 vuotta. Kansakuntamme kohtalon kannalta varmasti merkityksekkäät 105 päivää kestänyt Talvisota päättyi 13.03.1940 klo 11:00. Yleisradio ja muu media käsittelee aihetta laajasti, enkä tähän yhteyteen julkaise aiheesta edes linkkejä, mutta julkaisen asiasta tämän oman näkemykseni siksi, että välillä tuntuu, ettei Suomen kansallismielisten akateemisten joukko ole vieläkään ymmärtänyt ja sisäistänyt kaikkia talvisodan opetuksia ja varsinaisesta talvisodan hengestä sillä ei tunnu olevan hajuakaan.

Vaikka Neuvostoliitto voitti sodan, voiton niukkuus oli sille niin kiusallinen ja ennenkaikkea nöyryyttävä, ja toisaalta suomalaisten urhea vastarinta ja perisksiantamattomuus kansainvälisesti niin merkillepantavaa, että myöhempi historiankirjoitus niin Suomessa kuin NL:ssakin yritti unohtaa koko tapahtuneen tosiasian. Suomelle taas itsenäisyyden ja oman yhteiskuntajärjestelmän säilyttäminen raskaiden tappioiden ja alueluovutusten jälkeenkin oli sellainen saavutus, että sitä voi yhä ihmetellä ja ihailla.

Suomalaisten yhtenäisyys talvisodassa on hämmästyttävä suoritus erityisesti siksi, että vain kaksi vuosikymmentä aikaisemmin maa oli käynyt läpi yhden Euroopan verisimmistä sisällissodista. Siitä huolimatta toiseen maailmansotaan joutuessaan sama kansakunta oli ainutlaatuisen yhtenäinen. Talvisodan henki sitoi ja paransi entiset sisällissodan aikaiset haavat ja loi kansamme keskuuteen uuden voimakkaan yhteenkuuluvaisuuden ja solidaarisuuden tunteen. Ilman tätä jaloa, kansamme keskinäistä solidaarisuutta talvisodan ihme ei olisi ollut mahdollinen.

Tällaista jaloa solidaarisuutta omaa kansaamme kohtaan oli Suomessa opittu kunnioittamaan jo vuoden 1918 sisällissodan jälkeen. Sisällissodan lopputuloksesta riippuen Suomella olisi ollut monenlaisia mahdollisuuksia valita epädemokraattinen ja kansan tahdon vastainen, yksinvaltainen tie. Tammikuussa 1918 alkanut kapina olisi onnistuessaan tehnyt Suomesta vähintään Neuvosto-Venäjän liittolaisen, toisaalta kuitenkin hetimmiten sodan jälkeen vallassa ollut, onneksemme tilapäinen, enemmistö alkoi muokata Suomesta Saksan vasallivaltiota, jossa esimerkiksi yleistä äänioikeutta olisi rajoitettu ja valtaa keskitetty yläluokalle ja perinnölliselle monarkialle.

Kansalaisten oman aktiivisuuden ansiosta ja solidaarisuudesta omaa kansaa kohtaan Suomesta tuli kuitenkin tasavalta ja mm. yleinen äänioikeus säilyi. Tuolloin ensimmäiseksi presidentiksi valittiin nimenomaan laillisuusmies (K.J.Ståhlberg) eikä sisällissodan joukkojen komentajaa. Lisäksi vielä samanlaisen solidaarisuuden hengessä kansanvallasta tinkiminen torjuttiin 1930-luvun alun oikeistopaineessa esimerkillisesti - ja tasavalta kesti.

Valtaa ei keskitetty harvoille vaan yhteiskuntaa lähdettiin vastustuksista huolimatta uudistamaan. Esimerkiksi uusi asutuspolitiikka teki maattomista talonpoikia. Sisällissodassa hävinneet päästettiin hallitusvastuuseen jo vuonna 1926. Presidenttiin nojaava hallitusvalta käännettiin parlamentarismiksi vuonna 1937. Ideologiset rajat ylitettiin kansan eduskuntavaaleissa antaman valtakirjan turvin. Hyvinvointiyhteiskunnan rakentaminen alkoi jo ennen talvisotaa, kun luotiin mm. kansaneläkejärjestelmä.

Sisäpoliittisten opetusten omaksuminen tuntuu kuitenkin yhä nykyisinä aikoina olevan hakosessa, varsinkin Suomen kansallismielisiltä ja maahanmuuttokriittisiltä akateemisilta öyhöttäjiltä. Lyhyesti ottaen kaikkien suomalaisten tunne kuulumisesta täysivaltaisina jäseninä samaan yhteiskuntaan ja hädänalaisen kansanosamme syrjäytymisen ehkäisy yhteisesti rakennettujen uudistusten avulla ja sosiaalisen oikeudenmukaisuuden nimessä, tulisi olla terveen yhteiskunnan ja keskenään solidaarisen kansankokonaisuuden perusta myös tällä vuosituhannella.

Minulla ei ole täyttä varmuutta siitä, ovatko nyt huolestuneena havaitsemani kansallismielisen ja maahanmuuttokriittisen rintaman hajoittamisyritykset itse akateemisten joukon aikaansaannosta vaiko ulkopäin organisoitua, suuren rahan avulla tehtyä hajoitustoimintaa. Mutta se pyrkimys, minkä korviensa välistä vaatimattomammillakin palikoilla varustettu ihminen nyt tämän kaiken keskellä varmasti huomaa, eli tehdä jälleen talvisodan hengen vastaisesti erotuslinjaa ja yhteiskunnallista luokkarajaa akateemisten ja ei-akateemisten isänmaansuojelijoiden välille, ei tule todellisuudessa johtamaan muuhun kuin Suomen omaa kansaamme puolustavien, isänmaallisten ja kansallismielisten ynnä maahanmuuttokriittisten tahojen entistäkin voimakkaampaan hajoamiseen.

Kaikki tämä keskinäisen solidaarisuuden puuttuminen nykyisinä aikoina saattaa aiheuttaa sen, että kansakuntamme tulevaisuuden kannalta mittaamattoman tärkeissä maaliskuun 2011 eduskuntavaaleissa saattaa todellisten, merkityksellisten kansallismielisten ja todellista muutosta sairaaseen maahanmuuttopolitiikkaamme haluavien ehdokkaiden pääsy eduskuntaan estyä. Miettiä sopii sitten vain tämän jälkeen, kestääkö yhteiskuntarakenteemme tämän johdosta tapahtuvaa kansalaistottelemattomuuden ja suoran toiminnan konkretisoitumista.

ME KÄÄNNYMME PUOLEESI, TALVISODAN HENKI! TULE JA PELASTA MEIDÄT!

perjantai 12. maaliskuuta 2010

RAKKAUTENI SINIVALKOISTA KANSAAMME KOHTAAN EI OLE KUOLEVA MILLOINKAAN!




OMA KANSA ENSIN!

Rakastan omaa kansaani, josta olen siinnyt ja jonka keskuudessa olen saanut kasvaa ja kehittyä ja samalla juurtua syvästi sinivalkoiseen heimoomme, kulttuuriimme, kieleemme, uskontoomme ja kansamme perinteisiin sekä tapoihin, isänmaalliset kansalaisvelvollisuuteni suorittaen alusta loppuun asti. Koska olen jo hamasta syntymästäni saakka saanut uppoutua isänmaani valtavaan rakkauteen ja sen veren suojaan, on ymmärrettävää, että tahdon antaa sille myös suurta vastarakkautta. Siksi on suuresti oikeudenmukaista, että isänmaanrakkauteni tähden tahdon asettaa aina ja kaikkialla oman kansani ja sen lapset, jotka ovat ansainneet terveen ja turvallisen tulevaisuuden, ehdottomasti etusijalle kaikessa toiminnassani ja kansallemme kiistattomasti kuuluvien perusoikeuksien ja etuisuuksien puolesta ihan päivittäinkin taistellessani.


MAASSA MAAN TAVALLA TAI MAASTA ULOS!

Katson valtavaksi etuoikeudeksi, että olen saanut jo hamasta syntymästäni asti jakaa tämän sinivalkoisen maan kamaramme muiden kansamme lasten kanssa. Mutta en toki tahdo millään muotoa väheksyä niitäkään kovaonnisia ihmisiä, jotka vaikeiden, kuolemanvaarallisten olosuhteiden, monesti kaikenlaisten sisäisten tai ulkoisten vakavien levottomuuksien, jotka ovat kärjistyneet veriseksi sodaksi asti, vuoksi ovat joutuneet jättämään oman kotimaansa ja hakeutumaan turvaan kansamme keskuuteen. On kuitenkin varmasti murtumattoman totuuden, kaiken rakkauden ja kansallisen oikeudenmukaisuuden nimessä sallittua vaatia näiltä uusilta maahantulijoilta opetella noudattamaan omassa maassamme ja kansamme keskuudessa noudatettavia lakeja, asetuksia ja kansalliseen kulttuuriimme kiinteästi liittyviä käytös- ja muita tapoja. Eikä ole millään muotoa liikaa vaadittu heitä opettelemaan kieltämme ja tarttumaan työn syrjään itsensä elättämiseksi tai vaatia heitä ehdottomaan lainkuuliaisuuteen muiden kansalaistemme tavoin.


ELINTASORIKOLLISILLE KALOSSINKUVA PERSAUKSILLE!

Kansallisen oikeudenmukaisuuden nimessä ei ole mitenkään väärin vaatia vakaviin tai muutoin huomattaviin lakiemme ja asetustemme vastaisiin rikoksiin ja rikkomuksiin syyllistyneitä muukalaisia karkoitettavaksi ja poistumaan kansamme keskuudesta. Myös elintasorikollisuuden ennaltaehkäisy on kansakuntamme kannalta hyvin tärkeää. Maahamme ei tulisi päästää ollenkaan vakavaan rikoskierteeseen joutuneita elintasorikollisia. Elintasorikolliset on kyettävä poistamaan kansamme keskuudesta jo täällä olleesaan ensimmäisen tuomionsa rikoksista saadessaan.


TYÖTÄ, RUOKAA, VAATTEITA, ASUNTOJA, TERVEYTTÄ, TOIMEENTULOA JA MUITA PERUSPALVELUJA OMALLE KANSALLE!

On suuri vääryys ja suoranainen rikos sinivalkoista kansaamme kohtaan, että oman kansamme hätä ja puute kasvaa koko ajan tasaisen tappavaan tahtiin. Oma hädänalainen ja syrjäytymisvaarassa oleva kansaosamme kärsii eniten yhteiskunnallisesta epäoikeudenmukaisuudestamme hallitsevan luokan harrastaessa läpinäkyvää ja härskiä rasismia omaa kansaamme kohtaan, maahantunkeutujien viedessä unohdetun kansamme työpaikat, asunnot, terveyskeskusresurssit, toimeentuloresurssit ja muut sosiaaliset auttamisresurssit aina ruokaa ja vaatteita myöten.


TERVE MAAHANMUUTTOKRITIIKKI SALLITTAVA!

Omaa kansaamme sortava, oman maan kansalaisiamme nälkään ja pakkaseen tappava, kulttuurimme totaaliseen murskaamiseen pyrkivä ja jopa kansamme lapsia raiskaava nykyinen maahanmuuttopolitiikka on saatava pikaisesti sekä lainsäädännön, että asetusten kautta, mutta ennenkaikkea myös päättäjien ja hallitsevan luokan asenteiden ja vääränlaisen mielipideilmapiirin voimakkaan muuttamisen, uudistamisen ja suoristamisen avulla, kääntymään omaa kansaamme rakastavaksi ja suojelevaksi sekä ennenkaikkea jo perustuslainkin hengessä oman kansamme oikeudet ja edut joka tilanteessa, aina ja kaikkialla, kaiken totuuden, rakkauden ja oikeudenmukaisuuden nimessä huomioonottavaksi. Jos hallitsevan luokan taholta maahanmuuttokriittinen keskustelu pyritään tässä maassa tukahduttamaan ja epärehellisin poliittisin keinoin ja suuren rahan avulla estämään tai hajoittamaan kaikki yhteiskuntaluokat kattavan maahanmuuttokriittisen rintaman syntyminen, on selvää, että itsensä suuresti petetyksi tuntevalle alempien yhteiskuntaluokkien kansanosalle ei tule jäämään muuta mahdollisuutta kuin nousta barrikadeille puolustamaan omaa olemassaoloaan ja elossapysymistään!

keskiviikko 10. maaliskuuta 2010

KANSALLISMIELINEN KRISTILLISSOSIALISMI - MITÄ SE ON?



Kansallismielinen eli nationalistinen kristillissosialismi edustaa omaa sorrettua, alistettua ja poljettua kansaamme rakastavaa, suojelevaa ja puolustavaa, sosiaalisesti oikeudenmukaista, tervettä isänmaanrakkautta, joka pitää koossa sinivalkoista kansankokonaisuuttamme, murtaen yhteiskunnallisesti luokka- ja roturistiriidat.

Kansainvälisesti nykyaikainen kristillissosialismi eri muodoissaan, sisältäen myös kansallismielisen kristillissosialismin, perustuu hengellisiltä lähtökohdiltaan latinalaisessa Amerikassa 1960-luvulla syntyneeseen ns. Vapautuksen teologiaan ja myös sitä edeltäneisiin voimakkaasti sosiaalista ja kristillistä oikeudenmukaisuutta vaativiin hengellispoliittisiin aatesuuntauksiin, kuten esimerkiksi peronismiin. Vapautuksen teologiaa on monesti erheellisesti rinnastettu marxilaisuuteen mm. siksi, että köyhien asema siinä on keskeinen ja mm. marxilaista sosiologiaa käytetään siinä hyväksi yhteiskunnan analysoinnissa, mutta kannattaa muistaa, että niiden käyttö ei kuitenkaan vaikuta siihen, miten kristityt todellisuudessa uskostaan käsin ovat sitoutuneet vapautusprosessiin. Monet vapautuksen teologian käsitteet, joilla on marxilainen leima, eivät kuitenkaan ole lähtökohtaisesti marxilaisia vaan pohjautuvat muihin samankaltaisiin yhteiskuntateorioihin.

Marxilainen ateismi torjutaan yhtä lailla vapautuksen teologiassa kuin kaikissa kristillissosialisminkin suuntauksissa ilman muuta jyrkästi. Dogmaattista marxilaisuutta taas pidetään vahvasti köyhien vastaisena ideologiana, joka siten ei voi sopia kristillissosialismin luonteeseen. Marxilainen "luokkataistelun" käsite muuttuu vapautuksen teologiassa ja kristillissosialismissa oleellisesti, sillä "köyhien" käsite on siinä erilainen kuin "proletariaatti" marxilaisuudessa (työläisten luokka tietynlaisessa kapitalistisessa suhtautumisessa). Luokkaviha on täten lähtökohtaisestikin kristillissosialismille tuntematon käsite.

Uskon antamat arvot ovat vapautuksen teologiassa päämääriä ja ideologiat välineitä, jotka toimivat apuna niiden saavuttamisessa. Kaikki ideologiat eivät ole kuitenkaan hyväksyttäviä kristinuskon näkökulmasta: jos kapitalismi ymmärretään yksityisomaisuuden ja vapaan kilpailun asettamisena muita arvoja ylemmäksi ja sosialismi koko yhteiskunnasta huolehtimisena, on selvää, että sosialismin mielletään olevan lähempänä kristillisiä arvopäämääriä. Tällöin puhutaan yhteiskunnasta, joka takaa elämisen mahdollisuudet ja tasa-arvon perustuen voimakkaaseen sosiaaliseen oikeudenmukaisuuteen. Jonkinlaisesta sosialismista on selvästi kysymys, mutta mikään olemassa olevista yhteiskunnista ei tarjoa ohjeellista mallia ja todellisesta marxilaisuuteen samaistumisesta ei voida puhua mitenkään.

Koko maailmanlaajuisesti nationalistista kristillissosialismia tarkastellessani nousee esimerkillisesti esille etenkin Argentiinan entisen johtajan, kenraali Juan Perónin myötä siellä vallitsevaksi yhteiskuntajärjestelmäksi muotoutunut justicialismi (justicialismo), joka Perónin mukaan nimettiin peronismiksi. Peronismin lähtöajatuksena on voimakas yhteiskunnallinen, sosiaalinen oikeudenmukaisuus ja sitä pidetään myös erityisesti työväenaatteena. Perónin omat kannattajat tulivat alemmista yhteiskuntaluokista, kuten köyhistä, työväestöstä ja erityisesti "paidattomista" (Descamisados), joiden johtajaksi nousi Juan Perónin vaimo Eva "Evita" Perón. Peronismia on vaikea asettaa perinteiselle oikeisto-vasemmisto-akselille. Peronismia edustava Partido Justicialista kuuluu Amerikan kristillisdemokraattiseen järjestöön (Organización Demócrata Cristiana de América), mutta 2000-luvulla se on kulkenut vasemmistolaisempaa linjaa.

Aatehistoriallisesti peronismin juuret ajoittuvat 1930-luvulle, jolloin yritettiin kehittää vaihtoehtoisia aatejärjestelmiä epäonnistuneiksi katsotuille liberaalidemokratialle ja kapitalismille. Samoin yritettiin kehittää ei-sosialistinen ideologia, joka kuitenkin ajaisi yhteiskunnan vähäosaisten etuja. Tuon ajan aatteille oli myös yhteistä oman kansan elinvoimaisuuden parantamiseen tähtäävä nationalismi sekä ajatus voimakkaasta ja vahvasta hallinnosta, joka takaisi rauhan, järjestyksen ja kansakunnan yhtenäisyyden. Tämä suuntaus tunnetaan erityisesti talousajatustensa osalta ns. kolmantena tienä, joka ei ole kapitalistinen, muttei myöskään sosialistinen.

Kun minä puhun kansallismielisestä kristillissosialismista, tarkoitan sillä:

  • veteraanejamme, ja vapaan kansamme puolesta verensä luovuttaneiden esi-isiemme muistoa, kunnioittavaa isänmaallisuutta
  • maltillista nationalismia, joka asettuu perinteisen poliittisen oikeisto-vasemmisto -jaottelun yläpuolelle
  • tervehenkistä suomalaisen kansankokonaisuuden rakentamista ja suojelemista
  • suomalaiskansallisen kulttuurimme puolustamista ja vaalimista
  • totuudenmukaista populismia
  • voimakasta sosiaalista oikeudenmukaisuutta
  • kansamme hädänalaisten kansankerrosten auttamista
  • kaikkinaisen byrokratian, sekä virka- ja hallintokoneiston mielivallan vastustamista
  • median monopolirakenteista riippumatonta sananvapautta
  • tervettä arvokonservatiivisuutta pilaantuneiden liberaalien arvojen tilalle
  • talouspoliittisesti ns. kolmannen tien etsimistä
  • työläisten kannalta ympäristöstä, olosuhteista ja ajankohdasta riippuvaa syndikalismia ja korporatismia

Kansallismielinen kristillissosialismi tietysti pohjautuu arvomaailmaltaan länsimaiseen kristillisyyteen, jolle väärämielisen globalisaation ja maahanmuuton kautta maahamme rantautunut vallankumouksellinen islam ja sen harjoittajat edustavat täysin vierasta kulttuuria, ajattelutapaa, maailmankatsomusta ja uskontoa. Tässäkin valossa on ymmärrettävää, että nationalistiset kristillissosialistit suhtautuvat nykyisenkaltaiseen ja kansankokonaisuutemme kannalta tuhoisaan globalisaatioon ja sen tuomiin moninaisiin ongelmiin, kuten vieraiden kulttuurien invaasioon maahamme ja oman suomalais-kansallisen kulttuurimme, sekä mm. sen kristillisen arvomaailman hävittämiseen pyrkivään, hallitsemattomaan maahanmuuttoon kokonaisuudessaan terveen kriittisesti.

Kristillisen lähimmäisenrakkauden lähtökohdaltaan kansallismielinen kristillissosialismi voidaan samaistaa, tätä kuitenkaan turhaan liiemmälti sen enempää korostamatta, Uuden testamentin Apostolien tekojen toisen luvun neljään viimeisimpään jakeeseen, joissa kuvaillaan uskovaisten yhteisöllisyyteen ja yhteisomistukseen perustuvaa elämäntapaa (UT/ Apt. 2: 44 -47).

tiistai 9. maaliskuuta 2010

MINUN JA PERUSSUOMALAISTEN MERKITTÄVIÄ EROJA!



Olisin mielelläni kirjoittanut tämänkertaisen blogaukseni muotoon "Sinivalkoisten ja perussuomalaisten merkittäviä eroja", mutta koska en ole edes Sinivalkoisten jäsen virallisesti, en katso oikeudekseni puhua koko kansanliikkeen suulla, vaikka sekä minä, että yhtälailla Tekin varmasti ymmärrämme, että hyvinkin helposti yli 90% SKS:n jäsenistä, äänestäjistä, kannattajista ja muista tukijoista jahkailematta allekirjoittaa kaiken sen, mitä nyt lyhyesti ja ytimekkäästi esitän. Kaikesta huolimatta minä tuen ja kannatan Sinivalkoisia täydellisesti, tehden kansanliikkeellemme mm. pyyteetöntä vaalityötä aina, kun ehdin ja jaksan. Samoin Suomen vaalilain mukaisesti voin asettua SKS:n ehdokkaaksi eri vaaleissa.

Minut joskus harvakseltaan nykyisinkin erehdytään sekoittamaan, varsinkin niiden, jotka eivät kovin syvällisesti ole jaksaneet suomalaiseen politiikkaan perehtyä, toimesta perussuomalaisiin, vaikken heitä edusta edes maailmankatsomuksenikaan kannalta. Lisäksi koko perussuomalaisten toimintaan sisältyy sellaisia puutteellisia, sairaita ja terveen puoluepoliittisen kansanvallan ja demokraattisen sananvapauden kannalta tuhoisia ilmiöitä, jotka ovat Sinivalkoisille ajattelijoille täysin vieraita.

Sinivalkoiset ovat ennenkaikkea demokraattinen kansanliike, jossa toisinajattelu on sallittua. Olen itsekin muutamaan otteeseen sekä tässä blogissani, että muutenkin yleisesti esittänyt jonkin verran Sinivalkoisten yleislinjasta poikkeavia, mutta tietysti muutoin hyväksyttävissä olevia näkemyksiäni. Sinivalkoisessa kansanliikkeessä tomivien henkilöiden näkemykset ovat vapaita puoluevallan ohjauksesta ja velvollisuutenamme tässä suhteessa on ennenkaikkea toteuttaa rehellisesti ja lahjomattomasti äänestäjiemme rikkomaton tahto - jopa aina terveeseen kansalaistottelemattomuuteen asti, mutta kuitenkaan Suomen lakeja tai asetuksia unohtamatta. Sitävastoin en ole soinilaisen diktatuurin aikana vielä kertaakaan yleistä puolueen linjaa vastustavan tai siitä vähääkään poikkeavan toisinajattelun havainnut perussuomalaisten piirissä olleen sallittua ilman toisinajattelijoiden vakavia poliittisia selkäänpuukottamisia.

Myös täydellinen suoruus, ryhti, rehellisyys ja uskollisuus kannattajiamme ja äänestäjiämme kohtaan on yksi pääperiaatteitamme. Yksi Sinivalkoisten kirjoittamaton sääntö kuuluukin:" Me emme valehtele kansallemme koskaan". Uskallamme suoraselkäisesti ja ryhdikkäästi tuoda myös vaikeat ja kiperät asiat, sekä kiistattomat virheemmekin esille totuudenmukaisina tukijoillemme ja tarvittaessa koko kansallemmekin. Jos joskus joudumme sellaisten vakavien vaikeuksien eteen, että tunnemme oman voimattomuutemme, emme epäile arkailematta ja dynaamisesti pyytää terveen kansallisen yhteisvastuun hengessä apua meitä suuremmat auttamisresurssit tai toimintakapasiteetit omaavilta isänmaanystäviltä.

Perussuomalaisten yleinen linja ei välttämättä monestikaan ole selkeästi määriteltävissä, vaan se on ennenkaikkea populistisesti poliittisen tuuliviirin mukaisesti linjaansa muuttavan ja jopa "takkiaan kääntävän" Timo Soinin edustama hyvin epämääräinen kanta. Itse olen selkeästi isänmaallinen ja kansallismielinen sekä maahanmuuttokriittinen - ja uskallan sanoa sen ääneen. Lisäksi vastustan selkeästi mm. kansaamme alistavaa EU:ta, kulttuuriamme tuhoavaa Islamia ja sotilaallista puolueettomuuttamme uhkaavaa NATO:a. En kuitenkaan ole natsi, rasisti enkä edes äärioikeistolainenkaan ja tämänkin asian olen kyllä selkeästi tuonut ilmi toiminnassani ja mm. näissä blogikirjoituksissani. Ja tikulla silmään sitä, joka menneitä, nuoruuden hairahduksia muistelee!

Olen monivaiheisen elämäni aikana karaistunut ja sivistynyt, mutten akateeminen, isänmaansuojelija ja tahdon edustaa suomalaisessa kansallismielisessä liikkeessä nimenomaan ei-akateemisia, tavallisia, kansan itsensä näköisiä, isänmaansuojelijoita ja taistelijoita. Kaikkein tärkeimmällä sijalla sydämessäni ovat kuitenkin yhteiskunnan taholta alistetut, unohdetut ja syrjäytetyt oman kansamme hädänalaiset kansankerrokset, joita esim. kaupungeissa edustavat sankat "lähiöiden armeijat". Perussuomalaiset maisterisjätkänsä johdolla sen sijaan etsivät puolueeseensa näkyville paikoille kuumeisesti kiiltokuvamaisia akateemisia ja pseudotieteellisiä viisastelijoita  imagonsa parantamiseksi - ja laadusta tinkimättä, nimittäin kaikenmaailman homot, sivarit ja talous- ym. rikolliset kelpaavat soinilaisille!

Perussuomalaiset ovat Timo Soinin johdolla tuhonneet edeltäjänsä SMP:n ja sen karismaattisen johtajan ja unohdetun kansamme tinkimättömän puolustajan, ministeri Veikko Vennamon perinnön. Vaikka perussuomalaiset valehtelevat Brysselin kaljahanojen ääressä itsensä muodottomaksi paisuttaneen Timo Soinin johdolla kansallemme päin naamaa, vain Suomen Kansan Sinivalkoiset (SKS)- kansanliike on ainoa ja todellinen SMP:n ja Vennamon perinteen jatkaja sinivalkoisessa isänmaassamme. Ja tämä on totuus, joka ei pala tulessakaan!

Minulle hyvin tärkeä asia, eläinsuojelutyö, jota en hakemallakaan tahdo löytää PS:n periaateohjelmasta, nousee kansamme keskuudessa koko ajan yhä merkittävämpään yhteiskunnalliseen asemaan ja näinä päivinäkin se jo pyhittää SKS-kansanliikkeemme, esimerkiksi nousevan kansallisen nuorisomme silmissä kaikkien nykyajallemme tyypillisten sokaisevaan pyrkyryyteen ja uusröyhkeyteen turvautuvien puolueiden yläpuolelle. SKS-kansanliike tunnetaan sinivalkoisen kansamme keskuudessa ainoana poliittisena järjestönä, joka on todellakin aivan aidosti kiinnittänyt huomion ihmisen mielivaltaan rakasta luomakuntaamme kohtaan, ja jonka periaateohjelmaan on kirjattu eläinsuojelutyön tärkeys ja arvostaminen ja joka vielä tämän lisäksi vaatii eläinsuojelun etiikkaa pakolliseksi oppiaineeksi peruskouluun. Monet Sinivalkoisten jäsenistä ja kannattajista ovat ehkä arkipäivässä näkymättömiä, mutta ennenkaikkea aktiivisia, vapaaehtoisen eläinsuojelutyön tekijöitä.

Perussuomalaiset näyttävät myös unohtaneen, että Suomen lippussa ei turhaan ole logona sininen risti valkoisella pohjalla. Tälle lumen ja jään kansalle annettiin kristinusko Jumalan lahjana todellisuudessa jo paljon ennen ensimmäisiä "miekkalähetyksiä" 1100-luvulla. Se on annettu sinivalkoiselle kansallemme turvaksi ja oljenkorreksi ennenkaikkea kokiessamme vaikeita aikoja tai kansallisia vastoinkäymisiä. Ei sovi unohtaa kristillisyyden esoteerista merkitystä koko kansamme yhdistävänä ja kokoavana hengellisenä tekijänä, tässä yhteydessä ei missään nimessä ole merkityksetöntä se suuri ja laajamittainen rukoustoiminta, mitä taistelijoidemme ja koko kansamme puolesta kotirintamalla harjoitettiin niin sisällissodan kuin maailmansodankin aikana. Kristillisen maailmankatsomuksen arvopohja kuuluu erottamattomana osana suomalaiseen kansankokonaisuuteen.

Terve sielu viihtyy terveessä ruumiissa. Urheilun ja terveyden  sekä niin fyysisenkin kuin henkisenkin hyvinvoinnin merkitys on tärkeällä sijalla Sinivalkoisten keskuudessa, vaikka sitä ei periaateohjelmassa mainitakaan. Esimerkiksi itse en ole koskaan tupakoinut ja pyrkinyt alkoholinkin käytössä kohtuuteen, sekä muutenkin olen läpi elämäni pyrkinyt ja pystynyt pitämäään hyvää huolta fyysisestä kunnostani. Tälläkin hetkellä treenaan puolimaratonia, treenit tosin ovat vielä hyvin alkuvaiheessaan. Niinikään puheenjohtajamme Olavi Mäenpää tunnetaan mm. pitkien matkojen (maratonien) juoksijana ja muustakin yleisurheilusta, sekä varmasti nyrkkeilyharrastuksestansa, ynnä nykyisistä tuomarin tehtävistään nyrkkeilyn parissa. Lisäksi puheenjohtajallamme on kunnallisia ja muita luottamustoimia urheiluun liittyen.

Toisin kuin perussuomalaiset, Sinivalkoiset arvostavat jokaisen terveen Suomen miehen omien kansalaisvelvollisuuksiensa suorittamista ja yksi tärkeimmistä on tietysti armeija. Itsekin suoritin varusmiespalvelukseni Oulun Hiukkavaarassa 1989, enkä voi edes sietää niitä nykyisen pullamössösukupolven edustajia, jotka keinoja kaihtamatta laistavat kansalaisvelvollisuudestaan. Mielestäni jokainen terve sinivalkoinen suomalainen mies käy armeijan kunniallisesti, koska katson sen olevan myös kokonaisvaltaisesti yksi tärkeä osa isänmaamme, kansakuntamme ja koko sinivalkoisen kansankokonaisuutemme suojelemisessa ja puolustamisessa muukalaisten ja vieraiden kulttuurien maahamme kohdistamaa invaasiota vastaan. Kansamme vapauden ja oman kulttuurimme sekä sinivalkoisen identiteettimme puolustamisen ja suojelemisen me olemme jo henkisesti velkaa tuleville sukupolvillemme, kansamme lapsille, halutessamme taata heille turvallisen ja terveen yhteiskuntakehityksen, sekä ennenkaikkea menneille sukupolville, jotka luovuttivat sinivalkoisen kansamme puolesta, ei enempää eikä vähempää, kuin verensä!


Otsikkoa klikkaamalla näet Sinivalkoisten yleisohjelman!

tiistai 2. maaliskuuta 2010

YHDISTÄMISELÄMYKSIÄ JA HAJOTTAMISKIIMAA

Otsikkoa klikkaamalla pääset maahanmuuttoviraston sivuille. Sen uudet maahanmuuttotilastot koskien viime vuotta julkaistiin eilen. Etenkin ns. perheenyhdistämisten, jotka näkyvät oleskeluluvan saaneiden tilastoissa, huomattavasti kasvava määrä yllätti, vaikka tällainen kehityssuuntaus on kyllä ollut havaittavissa jo parisen vuotta.



TILASTOJEN KESKEISIN SISÄLTÖ:


Oleskelulupa myönnettiin 15 208 henkilölle eli 83 prosentille päätöksen saaneista hakijoista.

Suomesta haki oleskelulupaa vuonna 2009 kaikkiaan 20 790 ulkomaalaista EU-maiden ulkopuolelta, mikä on 9 prosenttia vähemmän kuin edellisvuonna (2008: 22 904). Eniten hakemuksia saapui Venäjältä (4 260), Somaliasta (2 267) ja Kiinasta (1 473).

Eniten, 42 prosenttia, vähenivät työntekijän oleskelulupahakemukset, kun taas muuta omaista koskevat perhesidehakemukset lisääntyivät 53 prosentilla. Kaikkien perhesiteen perusteella tehtyjen oleskelulupahakemusten määrä kasvoi 15 prosentilla (2009: 8 509, 2008: 7 424). Ylivoimaisesti suurin hakijakansalaisuus perhesidehakemuksissa oli Somalia (2 204 hakijaa).


Myönteisen turvapaikkapäätöksen sai 1373 henkilöä eli 32% tehdyistä turvapaikkapäätöksistä.

Turvapaikkaa Suomesta haki viime vuonna 5 988 henkilöä, joista 557 oli yksintulleita alaikäisiä. Kokonaishakijamäärä kasvoi 48 prosentilla edellisvuodesta (2008: 4 035), kun taas yksintulleiden alaikäisten määrä laski 21 prosentilla (2008: 706).

Eniten turvapaikanhakijoita tuli vuoden 2008 tapaan Irakista (1 195) ja Somaliasta (1 180). Yksintulleissa alaikäisissä suurimmat hakijaryhmät olivat somalialaiset (201), irakilaiset (151) ja afganistanilaiset (85). Naisia kaikista hakijoista oli 27 prosenttia.


Suomen kansalaisuus myönnettiin viime vuonna yhteensä 10 311 henkilölle.

Eniten kansalaisuuden hakemuksesta saaneiden joukossa oli venäläisiä, somalialaisia ja irakilaisia. Vuonna 2009 tehdyistä kansalaisuushakemuspäätöksistä 90 prosenttia oli myönteisiä. Kansalaisuusilmoituspäätöksissä myönteisten osuus nousi 96 prosenttiin.

Hakemuksella Suomen kansalaisuutta haki viime vuonna 4 417 henkilöä (2008: 4 986). Suurimmat hakijaryhmät olivat edellisvuoden tapaan venäläiset (1 455), somalialaiset (350) ja afganistanilaiset (280).

Uutena suurimpien hakijaryhmien listalle nousivat sudanilaiset, jotka hakivat Suomen kansalaisuutta yli viisi kertaa aiempaa vilkkaammin (2009: 121 hakijaa, 2008: 20). Tämä johtunee kiintiöpakolaisvalinnoista vuosina 2003­–2004, jolloin yli 500 Sudanin kansalaista saapui Suomeen kiintiöpakolaisina. Kymmenen suurimman hakijakansalaisuuden joukossa on yhä myös yksi EU-valtio, Viro. Viime vuonna 203 virolaista haki Suomen kansalaisuutta (2008: 155).


TILASTOJEN YLLÄTYSMOMENTTI: PERHEENYHDISTÄMISET:

Koska turvapaikanhakijana maahamme tulleiden ja oleskelulupien saaneiden määrä maassamme kasvaa tasaisen tappavaan tahtiin, myös perhesidehakemuksien ja tätä kautta perheenyhdistämisien ennustetaan lisääntyvän lähivuosina Suomessa huomattavasti!

Eilen julkaistuissa viime vuotta koskevissa maahanmuuttoviraston tilastoissa (oleskelulupatilastot) ns. "muuta omaista" koskevat perhesidehakemukset lisääntyivät 53 prosentilla! Kaikkien perhesiteen perusteella tehtyjen oleskelulupahakemusten määrä kasvoi 15 prosentilla (2009: 8 509, 2008: 7 424). Ylivoimaisesti suurin hakijakansalaisuus perhesidehakemuksissa oli Somalia (2 204 hakijaa).

Suomi on tämänhetkisen politiikan mukaisesti houkutteleva maa suurilukuisenkin "perheen" yhdistämiselle. Nimittäin vastoin kuin lähes kaikkien muiden EU:n alueen maiden kohdalla, Suomi juhlallisesti maksaa yhdistettävän "perheen" kaikille jäsenille kaikki matkat kuluineen päivineen! Perinteisen verisukulaisuuden kyseessä ollessa sukulaisuus on nykyisin helppo todeta käytettävillä DNA-testeillä. Mutta aivan kuin suomalaiselta lainsäädäntöporukalta olisi unohtunut jotain tai ainakin sattunut tuntuva lipsahdus kaiken tämän mamu-myönteisyyden hurmiossa; nimittäin Suomen lain mukaan myös kasvattilapset kuuluvat perheeseen kiinteästi ja myös heille on tarjottava yhdenvertaisesti turvapaikka, näin pikaista parannusta kaipaava lakimme sanoo.

MTV3 on uutisissaan käsitellyt perheenyhdistämisien ja uudenlaisen kasvattilapsi-villityksen problematiikkaa, mukana on myös video; koko uutinen on tammikuun lopulta:

http://www.mtv3.fi/uutiset/kotimaa.shtml/arkistot/kotimaa/2010/01/1043325



TILASTOJEN KESKEISIN SANOMA:

Muukalaisten ja kansankokonaisuuteemme integroitumattomien kulttuurien ja niiden alakulttuurien invaasio maahamme jatkuu yhä. Kaikki tapahtuu ja tehdään valtaapitävien ja heidän perseennuolijoittensa poliittisen konsensuksen määräämällä tavalla. Vapaan kansan vapaa tahto ei toteudu. Kansa on unohdettu ja suggeroitu uskomaan, että sen mielipidettä ei edes tarvita, saati sitten kaivata.

Nykyinen maahanmuuttopolitiikkamme sisältää, jo vain pienenkin tutkailun jälkeen, muutamia vakavia aivan selkeästi havaittavissa olevia koko kansakunnallemmekin haitallisia ja tuhoisia virheitä. Etenkin taloudellisista maahanmuuttopolitiikkaamme koskevista virheistä kärsivät eniten tietysti oman kansamme maahan poljetut, vaikeasti syrjäytyneet tai sellaisen vaarassa olevat, sekä muut yhteiskunnallisesti vähäosaiset ja muut hädänalaiset kansanosamme.

On tietysti ymmärrettävää, että maahanmuuttajatilanteen tukaloituessa ja kärjistyessä ja koko kansan levottomuuden lisääntyessä ja jopa kansan oikeutetun vihankin nostaessa päätänsä, pyritään Suomen omaa kansaa puolustava, kansallismielinen ja isänmaallinen maahanmuuttokriittinen rintama hajoittamaan valtaapitävien taholta - ja valtaapitävien sydämmessään tunteman omantunnon piston ja tätä kautta heidän sisäisen huolensa, pelkonsa ja hätänsä kasvaessa, mitään käytettävissä olevia keinoja, myös laittomat keinot mukaanlukien, kaihtamatta.

Vanha antiikin Roomasta peräisin oleva hallitsemistyyli "hajoita ja hallitse" on osattu meillä Suomessakin kautta aikojen. Myös Suomen valtaapitävä eliitti osaa sen kuin unissaan. Ja tässä valossa ei ole ollenkaan yllättävää, että kansallismielisten isänmaansuojelijoiden ja muiden maahanmuuttokriitikoiden ääni pyritään mykistämään. Voimakkaasti epäillä sopii erilaisten kansallismieliseen rintamaan aivan reilun vuoden sisään kuin tyhjästä putkahtaneiden poliittisesti täysin kokemattomien helppoheikkien, todellisia poliittisia vaikuttimia ja todellista halua jokapäiväisen netissä öyhöttämisen sijaan, osallistua reilun pelin hengessä voimakkaan kansallismielisen maahanmuuttokriittisen rintaman rehelliseen rakentamiseen sinivalkoisessa isänmaassamme.

Samanaikaisesti terve maahanmuuttokritiikki pyritään vaientamaan valtaapitävän poliittisen luokan ja heidän kätyreidensä sekä heidän vallassa ja hallinnassa pääsääntöisesti olevan median kautta. Vapaan kansan ääni ei kuulu. Alistettu kansamme on suggeroitu uskomaan monikulttuurisuuden epä- ja puolitotuuksiin perustuviin psykologisiin valheisiin, joilla pyritään todistelemaan monikultturisuuden oikeudellisuutta ja inhimillisyyttä.

Tervettä maahanmuuttokritiikkiä esittävät henkilöt pyritään vastoin kaikkia totuuden, rakkauden ja oikeudenmukaisuuden sääntöjä vastaan leimaamaan poliittisesti epäuskottaviksi hörhöiksi, epäoikeudenmukaisesti he saavat helposti rasistin tai esimerkiksi natsin leiman otsaansa ja joutuvat sitten vielä kohtuuttomasti kantamaan tätä leimaa pitkälle elämässään, vaikka olisivatkin jo väsyneet puolustamaan unohdetun kansan vapaata tahtoa.

Vapaalle kansallemme kuuluu oikeus mielipiteen- ja sananvapauteen. Vapaalle kansalle kuuluu oikeus puolustaa omaa kansallista olemassaoloaan sekä kulttuuriaan ja identiteettiään. Vapaalle kansalle kuuluu oikeus toimivaan demokratiaan sekä oikeus osallistua kaikkiin kansankokonaisuuden kannalta tärkeisiin päätöksentekoprosesseihin jo ruohonjuuritasolta alkaen. Vapaalle kansalle kuuluu oikeus puolustaa ja suojella omaa syrjittyä ja hädänalaista kansaansa. Vapaalle kansalle kuuluu oikeus itse päättää omasta henkisestä maailmankatsomuksestaan tai hengellisestä vakaumuksestaan. Vapaalle kansalle kuuluu myös oikeus pyrkiä pitämään verenperintönsä jalona ja puhtaana.

Jokainen isänmaansuojelija ja maahanmuuttokriitikko, joka uskaltaa ja ennenkaikkea jaksaa yhä kaiken hallitsevan luokan painostuksen alla, taistella sanoin - ja mikä vielä jalompaa- teoin sinivalkoisen kansakuntamme ja sen sinivalkoisen tulevaisuuden ja vapauden sekä sinivalkoisen kansamme lasten puolesta, on mittaamattoman arvokas tervettä, suomalaista kansankokonaisuuttamme ajatellen. Ja nämä urheat, rohkeat ja pelottomat miehet ja naiset, jotka nykyisinä aikoina uskaltavat sanoin ja teoin puolustaa sinivalkoista kansaamme siihen kohdistettuja vakavia rikoksia vastaan, tullaan muistamaan ikuisesti isänmaanrakkauden uhrialttarilla!

ISÄNMAA EI OLE UNOHTAVA MILLOINKAAN!

KUNNIAVÄKIVALTA RANTAUTUI SUOMEEN 2009 !

Tammikuussa v. 2002 saimme tuntea, seuraamiemme uutisten kautta, Ruotsista ensiaavistukset kunniaväkivallasta pohjoismaisessa sivistysvaltiossa. Vajaan kahdeksan vuoden viiveellä, joulukuun lopussa v. 2009 kunniaväkivalta konkretisoitui myös Suomessa, Espoon Sellon kunniajoukkomurhan myötä.

Miksi ulkomaalaisia raiskaajia ja ryöstäjiä ei karkoiteta?

Videossa käsitellään Suomen kamaralla oleskelevien jo tuomittujen rikollisten problematiikkaa, mutta merkillepantavaa on ollut ja tulee olemaan pelkästään jo vakavista rikoksista epäiltyjen ulkomaalaisten prosentuaalinen osuus rikostilastoissamme. Toki tilastojen mukaisesti Suomessa asuvien ja rikoksista epäiltyjen ulkomaan kansalaisten (-kuten kantaväestönkin) tilastoja hallitsevat liikennerikokset, joiden osuus on ollut n. 45% viime vuosina (v.2005). Mutta kantaväestöstä poiketen suhteellisesti useimmin Suomessa asuvat ulkomaalaiset olivat epäiltyinä ryöstöistä ja raiskauksista; ryöstöistä 21%:n osuudella (v. 2005), joista vielä somalit korostuivat selkeästi 40%:n osuudella. Raiskauksissa suhteellinen prosenttiosuus kaikista epäillyistä rikoksista oli ulkomaalaisten kohdalla vielä ryöstöjäkin suurempi, peräti 27%:n osuudella! Tässä valossa onkin ymmärrettävää, jos mm. SKS:nkin yleisohjelman ensimmäisen kappaleen lopussa mainittu lause: "Vääryyden edessä emme kavahda kansalaistottelemattomuuttakaan" alkaa vähitellen saada suurten massojen keskuudessa yhä esoteerisemman ja realistisemman merkityssisällön! Suomessa asuvien ulkomaalaisten rikollisuutta voit tarkastella tekstimuotoisena mm. pdf-tiedostosta "Ulkomaalaisten rikollisuus Suomessa". Klikkaa tästä!

HESY - eläinsuojeluyhdistys/ animal-shelter:

Luontokäsityksiimme kuuluu myös eläinsuojelun etiikka. Mitään yhteiskunnallista päätöstä ei ole olemassa sille käsitykselle, että ihmisellä on lupa kohdella eläimiä ja luontoa vain välineenä eri päämäärien saavuttamiseksi. Myös eläimillä on itseisarvo. Emme kuitenkaan hyväksy minkäänlaista eläin- ja luonnonsuojelutyön varjolla harrastettavaa terrorismia. (Ote SKS:n puolueohjelmasta)