Translate

SINIVALKOINEN KANSAMME EI ANTAUDU MILLOINKAAN!

SINIVALKOINEN KANSAMME EI ANTAUDU MILLOINKAAN!
VAPAITA TAI KUOLLEITA - MUTTEI KOSKAAN ORJIA!

Totuuslinjalla, vääristelemätöntä asiatietoa minusta - Älä sano väärää todistusta lähimmäisestäsi!

Oma valokuva
Oulu 52, Finland
Olen oululainen 50-vuotias karaistunut, ei-akateeminen, aito kansallismielinen kristillissosialisti, toimien julkisuudessa v. 1991 alkaen. Koulutukseltani olen sähköasentaja; työskentelin viimeksi mm. Sinivalkoinen Rintama r.p:n (SVR) Oulun toiminnanvetäjänä ja olin SVR:n ehdokkaana EU-vaaleissa. Koen sydämeni asiaksi puolustaa ja suojella unohdettua kansaa, hädänalaista ihmistä ja kaunista, monimuotoista luontoamme sekä sorrettuja eläimiämme. Olen ISLAM-, EU- ja NATO-kriittinen vastustaen USA:n imperialistisia otteita koko maailmassa. Koen vakavana ongelmana myös väärin toteutetun epäoikeudenmukaisen globalisaation pakolaisongelmineen. En tietystikään vastusta maahanmuuttajia ihmisinä, vaan valtapuolueiden harjoittamaa räikeää oikeuksiaan puolustavan kansan itsensä pettämiseen ja syrjimiseen johtanutta epäonnistunutta maahanmuuttopolitiikkaa, josta kärsivät eniten oman kansamme köyhät, unohdetut, syrjäytetyt ja muut hädänalaiset kansanosat. Ja näin yhteiskuntamme sisäinen pahoinvointi, levottomuus ja jopa barrikadihenki lisääntyvät. Jos koet samoin, ole rohkea ja ota arkailematta yhteyttä vaikka puhelimitse: 046-6124920 / K. M. Aalto (24/7) Eläköön Isänmaa!

HUOM! K.M.A. - ARKISTOBLOGI (2007 - 2014)

Pääset ARKISTOBLOGIINI (2007-2014) napsauttamalla tästä. Arkistostani löytyvät kaikki blogikirjoitukseni, mutta huom! yli kaksi vuotta vanhemmat omat blogikirjoitukseni löytyvät pelkästään tuolta arkistoblogistani näiden sivujen ylimääräisen kuormituksen välttämiseksi.

KANSALAINEN! AUKAISE VIHDOINKIN SILMÄSI - SE TULEE OLEMAAN ELÄMÄSI TÄRKEIN TEKO!


* TAISTELUMME JATKUU! KARAVAANI KULKEE JA KOIRAT HAUKKUVAT PERÄSSÄ! * EI TURHIA SANOJA VAAN ROHKEITA TEKOJA! * OLEN LUVANNUT OLLA VALEHTELEMATTA KANSALLENI KOSKAAN JA USKALLAN SANOA ÄÄNEEN NE ASIAT, JOISTA MUUT USKALTAVAT VASTA HAAVEILLA - K.M. AALTO - TODELLINEN AIDOSTI KANSALLISMIELINEN ISÄNMAANSUOJELIJA SINIVALKOISESSA ISÄNMAASSAMME * OMA KANSA RAKKAIN! * MAASSA MAAN TAVALLA TAI MAASTA ULOS! * TURVAPAIKKASHOPPAILIJOILLE JA ELINTASORIKOLLISILLE KALOSSINKUVA PERSAUKSILLE! * TYÖTÄ, RUOKAA, VAATTEITA, ASUNTOJA, TERVEYDENHUOLTOA JA MUUTA PERUSTURVAA OMALLE KANSALLE! * MUUTOKSEN TUULET PUHALTAVAT JA VAIN IDIOOTTI TUHLAA ÄÄNENSÄ MENNEISYYDELLE! * AIKAMME ON TULLUT, LEVITÄ SANAA! * KRISTITTY POHJOISMAINEN KULTTUURIMME EI SAA PÄÄTTYÄ ISLAMISTIEN VERILÖYLYYN! LÄNSIMAISTA OIKEUSJÄRJESTELMÄÄMME EI MURSKATA SHARIA-LAILLA! * KUNTAVAALEISSA 2012 ELINTASOPAKOLAISTEN JA MUIDEN SOSIAALISAALISTAJIEN SEKÄ ISÄNMAANPETTUREIDEN ON AIKA KOHDATA KANSAN PUHUTTELU JA TÄTEN VASTATA KANSAN YHTENÄISEEN TAHTOON ISÄNMAANSUOJELIJOIDEN UHRATESSA ÄÄNENSÄ ISÄNMAANRAKKAUDEN UHRIALTTARILLE! * TÄMÄ KANSA EI TULE KOSKAAN POLVISTUMAAN ELINTASOPAKOLAISTEN EDESSÄ! YHTENÄISTÄ KANSAAMME EI VOI ORJUUTTAA! * VETERAANIEMME JA KAATUNEIDEN KANSALLISSANKAREIDEMME VERI HUUTAA HAUTAKUMPUJEN ALTA KEHOTTAEN MEITÄ VIIMEISEEN PONNISTUKSEEN! YKSIKÄÄN UHRI, JOKA ANNETAAN RAKKAAN SINIVALKOISEN ISÄNMAAMME PUOLESTA EI VARMASTI VOI OLLA TURHA * VOIMME JO KUULLA, KUINKA EU NATISEE LIITOKSISSAAN, MUTTA TAHDOMME VARMASTI MYÖS OLLA NÄKEMÄSSÄ PÄIVÄN, JOLLOIN KAHLEET KALAHTAVAT ALAS! HANKKIKAAMME ISÄNMAANPETTUREIDEN MYYMÄ ITSENÄISYYTEMME TAKAISIN! YHTEISRINTAMASSA OLEMME VOIMAKKAITA! * JOKAINEN IHMINEN JA ELÄMÄ ON NIIN ARVOKAS, ETTÄ SE ON PELASTETTAVA ISLAMIN KIROUKSELTA! EMME MYÖSKÄÄN SAA ALISTUA SALAKAVALIIN KOMPROMISSEIHIN ISLAMIN KANSSA! * AIKAA KANSAMME PELASTAMISEKSI ON VÄHÄN, KOMPROMISSEILLE SITÄ EI OLE OLLENKAAN! * KANSAAMME EI SORRETA! * IHMISIÄMME EI TAPETA NÄLKÄÄN JA PAKKASEEN! * KULTTUURIAMME EI MURSKATA! * VANHUKSIAMME EI RYÖSTETÄ! LAPSIAMME EI RAISKATA! * LUONTOAMME EI TUHOTA! ELÄIMIÄMME EI RÄÄKÄTÄ! * HALUAMME LAHJOITTAA TULEVILLE SUKUPOLVILLE TURVALLISEN YHTEISKUNNAN JA TERVEEN ISÄNMAAN! * NYT SINIVALKOINEN KANSA, NOUSE YLÖS JA ANNA ISÄNMAANRAKKAUDEN MYRSKYN PUHJETA! - K.M. AALTO -

EUROOPAN PARLAMENTIN VAALIT 25.05.2014 !

EUROOPAN PARLAMENTIN VAALIT 25.05.2014 !
Euroopan parlamentti on maailman suurin demokraattisesti valittava parlamentti. Se on ainoa EU-toimielin, johon viiden vuoden välein valitaan edustajat suorilla vaaleilla. Vaalit järjestetään kaikissa jäsenmaissa kansallisen vaalilainsäädännön mukaisesti. Lisäksi noudatetaan EU:n vaalisäädöksiä. Tämän vuoden Euroopan parlamentin vaaleissa valitaan 751 jäsentä Euroopan parlamenttiin. Suomesta valitaan yhteensä 13 Euroopan parlamentin jäsentä eli meppiä (Member of the Parliament). Mepit työskentelevät eurooppalaisissa puolueryhmissä, joita on nykyisessä parlamentissa seitsemän. Ryhmät on muodostettu yli sadasta kansallisesta poliittisesta puolueesta. Uusi parlamentti aloittaa työskentelynsä heinäkuussa 2014. Seuraavat Euroopan parlamentin vaalit toimitetaan kaikissa 28 EU-jäsenmaassa 22.- 25. toukokuuta 2014. Suomessa vaalipäivä on sunnuntai 25.5.2014. Suomessa toimitettavissa eurovaaleissa äänioikeutettuja ovat viimeistään vaalipäivänä 18 vuotta täyttävät Suomen kansalaiset sekä viimeistään 80 päivää ennen vaaleja Suomen äänioikeusrekisteriin ilmoittautunut toisen EU-maan kansalainen. Ennakkoäänestys kotimaassa järjestetään keskiviikosta tiistaihin 14.- 20. 5 ja ulkomailla keskiviikosta lauantaihin 14.- 17.5. Ulkomaan yleisinä ennakkoäänestyspaikkoina ovat Suomen edustustot ja niiden toimipaikat. Niissä voi äänestää kuka tahansa äänioikeutettu riippumatta siitä, missä maassa tai missä kunnassa hän asuu. Edustustoissa voivat siten äänestää esimerkiksi lomamatkoilla tai työkomennuksella ulkomailla olevat äänioikeutetut. Rekisteröitymistä tai ennakkoon ilmoittamista ei tarvita. Suomessa koko maa on yhtä vaalipiiriä, kuten aikaisempinakin vuosina. Ehdokkaat ovat siis ehdolla kaikkialla Suomessa. Eri puolueet ja vaaliliitot voivat asettaa korkeintaan 20 ehdokasta. Ehdokasasettelu vahvistetaan 24.4.2014.

LYHYT JA YTIMEKÄS EU-VAALIOHJELMANI 2014!

RAKKAUDESTA ISÄNMAATANI JA SINIVALKOISTA KANSAAMME KOHTAAN!

1. SUOMI IRTI EU:STA!

2. LOPPU ISLAMIN MAIHINNOUSULLE!

3. SOSIAALINEN OIKEUDENMUKAISUUS KAIKILLE EUROOPAN KANSOILLE!

4. MASSAMAAHANMUUTTO, ELINTASORIKOLLISUUS JA SOSIAALISAALISTUS KURIIN KOKO EUROOPASSA!

5. KANSAINVÄLINEN RIISTOKAPITALISMI KURIIN! - YLIKANSALLISET SUURKAPITALISTIT EIVÄT SAA RYÖSTÄÄ KANSALLISVARANTOAMME!

6. LOPPU NS. POSITIIVISELLE SYRJINNÄLLE, ELI MAAHANMUUTTAJILLE EI TULE TARJOTA MITÄÄN ERILLISIÄ JA YLIMÄÄRÄISIÄ ETUISUUKSIA OMAN MAAN KANSALAISIIN NÄHDEN !

EMME VOI ENÄÄ VAIETA - UUSIMMAT BLOGIKIRJOITUKSET !

Totuus, rakkaus ja oikeudenmukaisuus ohjaavat kirjoituksiani kohti uutta huomista ja meille kaikille parempaa tulevaisuutta marssiessamme kohti sinivalkoista vapautta ja sinivalkoisen kansanliikkeemme voittoa lippumme alla! Poliittinen ideologiani edustaa aitoa ja rehellistä kansallismielistä kristillissosialismia.

Tässä pääblogissani pidän esillä, relevantit prioriteettinäkokohdat huomioiden, lähinnä kolme vuotta tuoreempia blogikirjoituksiani.

Arkistoblogiini (2007 - 2014) pääset tästä.

Eläköön Isänmaa!

maanantai 22. maaliskuuta 2010

SINIVALKOINEN VOITTOMME!



MIKSI ON TÄRKEÄÄ TAISTELLA?

Kansallismielisinä isänmaansuojelijoina kaikkein tärkeintä ja rakkainta koko maailmassa meille on oma kansamme, jonka mukana kaikki muukin suuri rakkautemme, perheemme, lapsemme, sukulaisemme ja muut lähimmäisemme tulevat luonnollisesti. Terveen, sieluamme ja sydäntämme seuraavan, isänmaanrakkauden nimessä tahdomme suojella ja puolustaa sinivalkoista isänmaatamme kaikkea, sekä ulkoa- , että sisältäpäin tulevaa, hyvin monimuotoista, uhkaa vastaan. Tämä uhka voi esiintyä yhtälailla väärämielisen globalisaation aiheuttamina ongelmina, materiaalisena ja kulttuurillisena internationaalisena ylitarjontana, monikansallisena riistokapitalismina, rikollisuutena, turvapaikkashoppailijoitten invaasiona, kuin vakavina sisä- ja ulkopoliittisina erimielisyyksinäkin. Taistelu takaa kansallemme kulttuurimme, kielemme, identiteettimme ja riippumattomuutemme, sekä muidenkin jo saavutettujen kansallisten etujen säilyttämisen ja kansakuntamme olemassaolon turvaamisen kansainvälisen painostuksen ja EU:n byrokratian alla. Tärkeää on myös muistaa, että olemme kansana puolustaneet itseämme jo aikaisemminkin, ja se veri, joka tuolloin on luovutettu kansamme vapauden ja itsenäisyyden puolesta velvoittaa meitä taisteluun yhä näinäkin päivinä.


MIKSI ON TÄRKEÄÄ VOITTAA?

Taistelua ei tule koskaan käydä taistelun itsensä vuoksi, vaan tietysti puhtaan päämäärän vuoksi. Ilman älykästä päämäärää olisi mieletöntä taistella. Isänmaallisen taistelun tavoiteltavana ja korkeana päämääränä tulee tietysti olla sinivalkoinen voittomme, sillä vain voitto, joka muutoinkin pyhittää koko taistelumme, voi antaa tyydyttävän lopputuloksen ja mielekkyyden itse taistelulle. Nimenomaan voitto on tärkeää kansallisen ja kulttuurisen olemassaolomme vuoksi. Emme halua kansakuntamme tuhoutuvan länsimaisen kulttuurimme ja pohjoismaisen hyvinvointivaltiomme murskaantuessa väärämielisen globalisaation tuottaman vihollisen alle. Voittamalla reilusti taistelumme pienen maamme ja kulttuurimme säilyttämisen puolesta, lunastamme varmasti paikkamme muiden kansallisvaltioiden silmissä ja joukossa Euroopassa. Vain sinivalkoinen voittomme voi taata kansallemme oikeuden elää sinivalkoisessa vapaudessa. Kannattaa muistaa tosiasiana, että politiikka, eli yhteisten asioiden hoitaminen, on myös aina nimenomaan voittajien politiikkaa, jonka alaisuudessa toimiminen tapahtuu aina enemmän tai vähemmän voittajien ehdoilla, jättäen hävijäjien rooliksi pelkän tottelemisen.


MIKSI ON TÄRKEÄÄ KERTOA TAISTELUSTAMME JA VOITOSTAMME?

Taistelustamme ja sinivalkoisesta voitostamme kertominen on tärkeää, jotta kansamme lapset ja lastenlapset ja muukin jälkipolvi saisivat esikuvallisesti tarvittavaa uskoa, voimaa, rohkeutta ja tarmoa jatkaa perusluonteeltaan ikuista taisteluamme kansamme olemassaolosta ja tulevaisuudesta. Me olemme sen myös henkisesti velkaa tuleville sukupolvillemme, koska haluamme heidänkin elävän elämäänsä turvallisessa, terveessä ja vapaassa yhteiskunnassa. Tosiasioista kertominen asioiden oikeilla nimillä on tärkeää myös vääristelemättömän historiankirjoituksen toteutumisen kannalta. Kun taistelemme totuuden, rakkauden ja oikeudenmukaisuuden nimissä saavuttaen sinivalkoisen voittomme, voimme olla varmoja, että isänmaamme ei ole sinivalkoisessa vapaudessa koskaan unohtava taisteluamme, aivan kuten mekään emme saa koskaan unohtaa sitä mittaamattoman arvokasta työtä, jonka veteraanimme ja kaatuneet marttyyrimme ovat tehneet tämän kansan vapauden ja kansallisen olemassaolon puolesta.

Ei kommentteja:

KUNNIAVÄKIVALTA RANTAUTUI SUOMEEN 2009 !

Tammikuussa v. 2002 saimme tuntea, seuraamiemme uutisten kautta, Ruotsista ensiaavistukset kunniaväkivallasta pohjoismaisessa sivistysvaltiossa. Vajaan kahdeksan vuoden viiveellä, joulukuun lopussa v. 2009 kunniaväkivalta konkretisoitui myös Suomessa, Espoon Sellon kunniajoukkomurhan myötä.

Miksi ulkomaalaisia raiskaajia ja ryöstäjiä ei karkoiteta?

Videossa käsitellään Suomen kamaralla oleskelevien jo tuomittujen rikollisten problematiikkaa, mutta merkillepantavaa on ollut ja tulee olemaan pelkästään jo vakavista rikoksista epäiltyjen ulkomaalaisten prosentuaalinen osuus rikostilastoissamme. Toki tilastojen mukaisesti Suomessa asuvien ja rikoksista epäiltyjen ulkomaan kansalaisten (-kuten kantaväestönkin) tilastoja hallitsevat liikennerikokset, joiden osuus on ollut n. 45% viime vuosina (v.2005). Mutta kantaväestöstä poiketen suhteellisesti useimmin Suomessa asuvat ulkomaalaiset olivat epäiltyinä ryöstöistä ja raiskauksista; ryöstöistä 21%:n osuudella (v. 2005), joista vielä somalit korostuivat selkeästi 40%:n osuudella. Raiskauksissa suhteellinen prosenttiosuus kaikista epäillyistä rikoksista oli ulkomaalaisten kohdalla vielä ryöstöjäkin suurempi, peräti 27%:n osuudella! Tässä valossa onkin ymmärrettävää, jos mm. SKS:nkin yleisohjelman ensimmäisen kappaleen lopussa mainittu lause: "Vääryyden edessä emme kavahda kansalaistottelemattomuuttakaan" alkaa vähitellen saada suurten massojen keskuudessa yhä esoteerisemman ja realistisemman merkityssisällön! Suomessa asuvien ulkomaalaisten rikollisuutta voit tarkastella tekstimuotoisena mm. pdf-tiedostosta "Ulkomaalaisten rikollisuus Suomessa". Klikkaa tästä!

HESY - eläinsuojeluyhdistys/ animal-shelter:

Luontokäsityksiimme kuuluu myös eläinsuojelun etiikka. Mitään yhteiskunnallista päätöstä ei ole olemassa sille käsitykselle, että ihmisellä on lupa kohdella eläimiä ja luontoa vain välineenä eri päämäärien saavuttamiseksi. Myös eläimillä on itseisarvo. Emme kuitenkaan hyväksy minkäänlaista eläin- ja luonnonsuojelutyön varjolla harrastettavaa terrorismia. (Ote SKS:n puolueohjelmasta)